Vanhatalo_Pauliina_kuvaSara_Ahde

Pauliina Vanhatalo: Kirjoittamalla voi peilata omia kokemuksiaan

Pauliina Vanhatalo oli yksi vuoden 2017 Helmet-kirjallisuuspalkinnon finalisteista. Hän oli ehdolla teoksellaan Keskivaikea vuosi: muistiinpanoja masennuksesta (S&S 2016), joka seuraa vuoden ajan kirjailijan masennusdiagnoosin jälkeistä elämää. Vaikeasta aiheesta huolimatta kirjassa on myös humoristinen ja itseironinen puolensa, mikä viehätti palkintoraatia.

Julkaiseminen jännitti

Keskivaikea vuosi on hyvin henkilökohtainen teos, melkeinpä potilaskertomus. Itsestä kirjoittaminen pelotti aiemmin fiktioon keskittynyttä Vanhataloa, mutta se tuntui myös mielekkäältä. Itse asiassa hän alkoi jännittää toden teolla vasta kun kirja oli jo kustantajalla ja julkaisemisesta perääntyminen liian myöhäistä.  

– Onhan se toki henkilökohtainen, mutta silti kirjallinen. Pidin kuitenkin selkeät rajat sen suhteen mitä itsestäni ja perheestäni paljastan, kirjailija toteaa.

Kirjoittaminen oli Vanhatalolle terapeuttinen prosessi. Masennuksen ja sen tuomien ajatusten purkaminen paperille antoi mahdollisuuden reflektoida omia tuntemuksia.

 – Sain tervettä etäisyyttä omaan tilanteeseeni. Projekti tarjosi lisäksi kiinnostavan haasteen, kun otin haltuun itselleni uuden kirjallisuudenlajin. Kirjoittaessa en kauheasti pohtinut lukijoita, mutta ehkä joku, joka käy läpi samanlaisia asioita voi saada tekstistäni tukea. Olenkin saanut tästä kirjasta paljon yhteydenottoja ihmisiltä, ehdottomasti eniten kaikista teoksistani.

Uusia tuulia

Keskivaikean vuoden jälkeen Vanhatalo on kirjoittanut taas romaaneja, mutta hän kokee teoksen syntyprosessin muuttaneen itseään kirjailijana.

– Siitä jäi jokin suoruus, huomasin että kirjoittaa voi myös ilman että keksii kaiken. Voi peilata omia kokemuksiaan jollain tavalla, vaikkei kirjoittaisikaan itsestään.

Tämä näkyy esimerkiksi romaanissa Pitkä valotusaika (Tammi 2015), jonka päähenkilö Aarni painii samankaltaisten riittämättömyydentunteiden kanssa, joita kirjailija Keskivaikeassa vuodessa käsittelee.

– Yhtenä seurauksena on myös ollut se, että olen jatkanut nonfiktion kirjoittamista. Seuraava kirjani on näillä näkymin julkaisuvalmis ensi keväänä. Sopimukset on juuri allekirjoitettu, mutta enempää en projektista halua vielä paljastaa.

Läheinen suhde kirjastoon

Vanhatalo kertoo, että iso osa hänen työstään nojaa yleisiin kirjastoihin. Hän käyttää kirjastojen aineistoja lähdemateriaalina ja tekee varsinaista kirjoitustyötäkin paljon kirjastoissa kannettavalla tietokoneellaan. Hän menee kirjastoihin myös viihtymään.

– Kirjastot ovat paikkoja, joihin mielelläni tulen. Oleskellessani eri kaupungeissa on hauska käydä katsomassa paikallisia kirjastoja. Oma lähikirjasto Raahessa on tietysti tärkeä ja olen huomannut että pienenkin kaupungin kirjastossa voi yllättävän hyvin tehdä taustatutkimusta. Tietenkin myös teoksista maksetut lainauskorvaukset lämmittävät.

Pauliina Vanhatalo on kirjoittanut viiden omalla nimellään julkaistun romaanin lisäksi kevyempää viihdekirjallisuutta nimimerkillä Veera Vaahtera.  Vaahtera-romaaneista tuorein, Sopivasti sekaisin (Tammi 2017) sijoittuu kirjastomaailmaan. Siinä ja sen henkilöhamoissa on paljonkin tuttua kirjastolaiselle, joten herää kysymys onko kirjailija tarkkaillut henkilökuntaa kirjastoissa asioidessaan.

 – Lienee paras etten kommentoi tätä mitenkään, Vanhatalo naurahtaa.

Teksti: Riikka Leskinen

Kuva: Sara Ahde