Otaniemeen uusi Espoon kaupunginkirjaston toimipiste


Otaniemeen on avattu uusi kirjastotila. Tila täydentyy syyskuun aikana kirjojen, muun aineiston ja laitteiden osalta uudeksi Helmet-kirjastoksi pääkaupunkiseudun kirjastoverkkoon. Tilaan voi tutustua ja käyttää sitä esimerkiksi pienten ryhmien tapaamisiin jo nyt ma-pe klo 7.45-16.00. Kun omatoimilaitteisto on asennettu, kirjastoon pääsee kirjastokortilla ja sen pin-koodilla myös iltaisin.

Kirjasto on Otaniemen lukion tilojen yhteydessä osoitteessa Tietotie 6.

Kirjastohankkeen taustaa

Otaniemen lukiolaiset tekivät aloitteen, että lukion kirjasto olisi kaikkien alueella opiskelevien, asuvien ja liikkuvien yleinen kirjasto. Ajatuksesta innostuivat opettajat ja kirjaston väki. Tilan käyttöä ja toimintaa suunnitellaankin sekä nyt että tulevaisuudessa kirjaston edustajan, lukiolaisten, opettajien ja Aalto-yliopiston edustajien kesken.

Johtava kirjastopedagogi Marjukka Peltonen kertoo, että ”tarkoituksena on kehittää kirjastoon jatkuvaa, nuoria osallistavaa toimintaa. Teatteri- ja medialinjan nuoria on tulossa mukaan innostamaan pienempiä tarinoiden ääreen satutunneilla ja kirjavinkkauksissa. Matemaattis-luonnontieteellisen erityislukion nuoret suunnittelevat kirjastoon LuMa auttaa -neuvontapistettä, ja työn alla on myös lukiolaisten pitämä seniorien digineuvontapalvelu. Kirjaston sosiaalisessa mediassa nuorten ääni pääsee myös hyvin esille.”

Toiveita kirjastosta lainattavasta aineistosta, tekniikasta ja muista varusteista sekä toiminnasta saa mielellään esittää johtavalle kirjastopedagogille Marjukka Peltoselle, marjukka.peltonen@espoo.fi

Tervetuloa uuteen kirjastoon!