TET-harjoittelijamme Maijan nuortenkirjavinkit
Olen Maija, 14-vuotias TETtiläinen Kartanonkosken koulusta. Olin TETissä Pointissa yhden viikon ajan. Rakastan kirjojen lukemista ja olen varsinainen lukutoukka, joten kirjastossa työskenteleminen oli mielestäni kivaa. Hain Tettiin kirjastolle, sillä halusin saada tietää kuinka kirjastot todella toimivat ja mitä kaikkea mahtaakaan tapahtua kulissien takana. Hain juuri Pointin kirjastolle, sillä se on lähikirjastoni, joten paikat olivat jo tuttuja.
TET-jakson aikana sain tehdä monenlaisia kirjastotehtäviä, kuten kuorman purkamista, varausten ja palautuksien käsittelyä, hyllyttämistä, sekä varausten etsimistä. TET-jakson aikana opin paljon uutta kirjastotyöstä ja sain esimerkiksi tietää miten varatut kirjat lopulta päätyvät varaushyllyyn. Mielestäni TET-jakso Pointilla oli oikein antoisa ja työkaverit olivat mukavia ja auttoivat, kun apua tarvitsin. Suosittelen ehdottomasti Pointin kirjastoa TET-paikaksi!
Lopuksi haluan vielä suositella muutamia ehdottomasti lempparikirjojani. Kirjamakuni on melko laaja, vaikka suurin osa kirjoista, joita luen, on fiktiivisiä kertomuksia.
Fantasia:
Throne of Glass –sarja, kirjoittanut Sarah J. Maas Kirjasarja alkaa Lasipalatsi nimisestä kirjasta. Kirjassa Celaena Sardothien, Adarlanin tunnetuin salamurhaaja, on saatu kiinni. Celaena elää vangittuna Endovierin suolakaivoksella, kunnes eräänä päivänä kruununprinssi Dorian Havilliard saapuu hakemaan Celaenan kilpailemaan Kuninkaan miekan tittelistä. Celaenan on pakko suostua, vaikka hän vihaakin Adarlanin kuningasta, sillä suostuminen on ainut keino päästä pois suolakaivokselta, joka on ajanut Celaenan hulluuden partaalle.
Kirjojen tytär, kirjoittanut Margaret Rogerson Elisabeth on pienestä pitäen työskennellyt ja asunut yhdessä Austermeerin suurkirjastoista. Kun yhtenä päivänä kirjaston vaarallisin kirja vapautetaan ja Elisabeth joutuu hyökkäyksen kohteeksi, Elisabethin täytyy lähteä velho Nathaniel Thornin ja tämän kätyrin saattamana pääkaupunkiin. Elisabeth on epäilty kirjan vapauttamisesta, eikä matkasta tule helppo, sillä Elisabeth tietää, että velhot ovat pahoja ja vaarallisia.
Sci-fi:
Nälkäpeli, kirjoittanut Suzanne Collins
Trilogian ensimmäisessä osassa Katniss Everdeen asuu perheensä kanssa luonnonkatastrofien runnomassa Pohjois-Amerikassa. Joka vuosi järjestettävä Nälkäpeli perustettiin rangaistuksena aiemmin tapahtuneesta kapinasta. Kun on taas aika arpoa peliin lähtevät pelaajat, Katniss asettuu vapaaehtoiseksi arvotun pikkusisarensa paikalle. Näin Katniss joutuu osaksi peliä, jonka voi voittaa ainoastaan olemalla ainut henkiin jäävä.
Tarkoitettu, kirjoittanut Ally Condie
Tulevaisuuteen sijoittuvassa trilogian ensimmäisessä osassa päähenkilö Cassia elää ennalta suunniteltua elämää. Kun Cassia täyttää 17 vuotta hän saa tietää kuka on hänen ennalta valittu kumppaninsa. Cassian kumppaniksi osuu yllättäen hänen paras ystävänsä Xander. Mutta tutkiessaan Xanderin tietoja saamaltaan levykkeeltä, ruudulle ilmestyy hetkeksi aivan toisen pojan kuva. Kuvassa on Ky, Yhteiskunnan poikkeama, joka ei saa ikinä mennä naimisiin, eikä saada lapsia. Cassia alkaa pohtimaan Kytä ja lopulta kyseenalaistaa koko Yhteiskunnan toiminnan.
Rikos/jännitys:
Kiltin tytön murhaopas, kirjoittanut Holly Jackson
Pippa Fitz-Amobi alkaa selvittämään viisi vuotta sitten tapahtunutta murhavyyhtiä. Sal Singh oli murhannut tyttöystävänsä Andie Bellin. Niin ainakin kaikki uskovat, mutta Pippa ei ole asiasta niinkään varma. Pippa valitsee kouluprojektinsa aiheeksi murhan selvittämisen ja huomaa, ettei asiaa olekaan helppo saada selville.
Kaksi voi säilyttää salaisuuden, kirjoittanut Karen McManus
Echo Ridge on idyllinen pikkukaupunki, joka kuitenkin pitää sisällään monia salaisuuksia. 20 vuotta sitten nainen katosi jäljettömiin ja vain 5 vuotta sitten koulun tanssiaiskuningatar murhattiin. Vuosien jälkeen joku alkaa pilailemaan kaupungin kanssa. Ellery ja Malcolm, jotka kummatkin ovat sidottuina aiempiin tapahtumiin, alkavat selvittää onko murhaaja palannut.
Muut:
Tokion prinsessa, kirjoittanut Emiko Jean
zumi Tanaka, kutsumanimeltään Izzy, elää aivan tavallista 18-vuotiaan kalifornialaisen nuoren elämää, kunnes hän saa tietää, että hänen kauan sitten kadonnut isänsä onkin Japanin prinssi. Izumi matkustaa Japaniin tapaamaan isäänsä ja totuttelemaan prinsessan tapoihin. Luvassa on kielen opiskelua ja kuninkaallisiin sukulaisiin tutustumista, eikä kaikki aina onnistu täydellisesti.
Me olimme valehtelijoita, kirjoittanut E. Lockhart
Sinclairit ovat kauniita, rikkaita ja menestyneitä. He viettävät täydellisiä kesiä yksityissaarellaan. Yhtenä kesänä kaikki kuitenkin muuttuu. Tapahtuu kamala onnettomuus. Cadence oli onnettomuuskesänä 15-vuotias, eikä vielä kahden vuodenkaan jälkeen muista tapahtumista kuin vain väläyksiä. Hän joutuu kamppailemaan oman hyvinvointinsa kanssa ja yrittää samalla saada selvää onnettomuudesta. Kukaan ei kuitenkaan kerro mitään, joten kuka valehtelee?
Mallikappale, kirjoittanut Juno Dawson
Jana Novak on pitkä ja hontelo lontoolaistyttö. Hän tuntee epävarmuutta erilaista ja hieman poikamaista ulkonäköään kohtaan, mutta Lontoon tunnettu mallitoimisto on eri mieltä. Kun Jana saa mallitoimistolta kutsun toimia mallina, hänen elämänsä muuttuu täysin. Jana nousee hetkessä huippumalliksi ja vanha elämä jää taakse. Uusi elämä on täynnä kuvauksia ja catwalkeja. Mallina toimiminen ei kuitenkaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja Jana saa sen melko pian selville. Kaikkialla piilee petoja, kehenkään ei voi luottaa ja malleja kohdellaan kuin esineitä.
Armoton unelma, kirjoittanut Riikka Smolander-Slotte
ina on pienestä pitäen rakastanut voimistelua ja hän haluaa päästä edustamaan Suomea maajoukkueeseen. Kun Iinalle lopulta koituu tilaisuus vaihtaa valmennusryhmää tavoitteellisempaan, hän tekee sen mielellään. Ryhmän vaihtuessa kuitenkin myös valmentaja vaihtuu. Uusi valmentaja on erittäin kunnianhimoinen ja tiukka, ja välillä vaikuttaa siltä, että voittaminen menee voimistelijoiden hyvinvoinnin edelle. Iina haluaa kuitenkin päästä uuden valmentajansa suosioon, joten hän tekee kaikkensa menestyäkseen. Lopulta, kun vaikuttaa siltä, että valmentajan suosiossa on mahdotonta pysyä, unelma muuttuukin painajaiseksi.
Kuva: Maija Ylivinkka