Lasten musiikkityöpaja kirjastossa: Vuodet vierii -kappaleen syntytarina


Sellon kirjastossa järjestettiin toukokuussa kaikille lapsille avoin musiikkityöpaja, jossa teimme yhdessä pieniä kappaleita Garageband sovelluksella ja soitimme Ipadeillä erilaisia syntetisaattoreita. Halukkaat saivat osallistua pidemmän biisin tekemiseen ja näin sai alkunsa Kirjaston Tähdet -yhtye, johon kuuluvat Anniina 7 v, Mikael 9 v ja Parnika 9 v, jotka ovat kaikki espoolaisia koululaisia. Apuna olivat Sellon kirjaston työntekijät Timo Ja Tomas.

Kun aloimme miettiä mistä kappale voisi kertoa, Mikael lauloi jo pienenä keksimänsä laulunpätkän ”Syystuuli puhaltaa, en sano kovaa viheltelen vaan”, jonka ympärille laulu alkoi muodostua. Päätimme, että laulussa kerrotaan vuodenajoista ja vuoden kierrosta. Parnikan tekemät säkeistöt ovat englanniksi, sillä hän osaa paremmin englantia kuin suomea. Kirjoitimme kaikki sanat muistiin ja samalla keksimme yhdessä melodiat ja soinnut eri osiin. Timo ja Tomas nauhoittivat studiossa biisin soittimet valmiiksi, ja Kirjaston Tähdet kävivät laulamassa omat säkeistönsä sekä kertosäkeen, jossa kaikki laulavat yhdessä. Musiikkivideon tekemiseen osallistui paljon lapsia ja aikuisia ja he piirsivät kuvia eri vuodenajoista.

Onko sinullakin oma laulu? Nauhoita se vaikka puhelimella ja lähetä kaverin iloksi. Yhdessä vanhemman kanssa myös lapset voivat tulla kirjaston studioon nauhoittamaan.

Nautitaan kesästä ja musiikista.

Hyvää kesää!

Teksti ja kuvat: Timo Ylönen, Sellon kirjaston Lastenmaa