Leikkipuisto Lorun lämmössä

lorun matto

”Viisi pientä ankkaa lähti leikkimään vuorten taa, kauas pois”  - iloinen laulu kuuluu Leikkipuisto Lorusta.  

Helsingin ytimessä sijaitseva leikkipuisto Loru kuuluu kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan. Lorun ohjatuissa tuokioissa käy noin 500 asiakasta viikossa. Lapset osallistuvat Lorun toimintaan aikuisen kanssa.  Kävijät tulevat ympäri Helsinkiä ja toki muualtakin. Ammattitaitoinen henkilökunta auttaa perheitä löytämään myös oman asuinalueen leikkipuiston ja sen toiminnot. 

lorun kuva

Leikkipuiston ohjaajat tekevät tiivistä yhteistyötä kirjaston kanssa. Lorun toiminta on suunnattu pikkulapsiperheille ja erityisesti vauvaperheet ovat löytäneet tiensä tuokioihin. Loru on Helsingissä ainoa leikkipuisto, joka tarjoaa ohjattua toimintaa pikkulapsiperheille myös iltapäivisin, ja palaute on ollut myönteistä. Koululaisten iltapäivätoimintaa Loru ei järjestä, mutta koululaisten loma-aikoina kaupungin muut leikkipuistot järjestävät Lorun kanssa päiväleirejä ja -retkiä Oodin eri tiloissa. 

Vauvatuokiot, musiikkihetket, askartelut, leikit ja jumpat rytmittävät Lorun arkea. Toiminnan sydämenä on perheiden kohtaaminen, vertaistuki ja ilon löytyminen lapsen kanssa.  

Lapsia kiipeilytelineellä.

Juttu: Minna Karhu ja Pia Terrihauta

Kuvat: Leikkipuisto Loru