Rapiseva reppu sanoittaa ensimmäisen koulupäivän tunteet
Tuula Kallioniemen kirjoittama ja Virpi Pennan kuvittama Rapiseva reppu on vuoden 2022 ekaluokkalaiskirja. Helmet-kirjastot lahjoittavat sen kaikille pääkaupunkiseudun suomenkielisille ekaluokkalaisille.
Rapisevassa repussa kuvaillaan Samuelin ensimmäistä, hyvin varhain aamulla alkavaa koulupäivää. Kirja on hauska ja sopivasti jännittävä, ja sen kansien väliin mahtuu monta yllättävää hetkeä koulupäivän aikana.
Tuula Kallioniemi päätyi kirjailijaksi osallistuttuaan 70-luvulla kirjoituskilpailuun, mutta ei alun perin erityisesti suunnitellut keskittyvänsä lastenkirjoihin. Oman lapsen syntymän jälkeen lasten kirjat kiinnostivat luonnostaan, ja nyt hän on kirjoittanut yli sata lasten ja nuorten kirjaa, muun muassa suositun Reuhurinne-sarjan.
Virpi Penna on kuvittanut kymmeniä lastenkirjoja. Hänellä on myös lastenohjaajan koulutus, ja hän tekee silloin tällöin sijaisuuksia päiväkodeissa.
“Kuvittajan työssä olen pitkiä aikoja yksin työhuoneella, ja on mukava käydä välillä muuallakin töissä. Alun perin minusta piti tulla luokanopettaja, mutta päädyin Lahden muotoiluinstituuttiin opiskelemaan graafista suunnittelua. Lastenkirjallisuudessa yhdistyvät piirtäminen, kuvien ja tarinoiden keksiminen ja leikkiminen sekä vuorovaikutus lasten kanssa.”
Ensimmäinen koulupäivä on aina jännittävä
Rapiseva reppu vangitsee elävästi koulun alkuun liittyvät odotukset ja kysymykset. Jos on ollut tekemisissä ekaluokkalaisikäisten kanssa, tunnistaa helposti kirjan tunnelmat ja kaoottiset tilanteet, lempeät väärinkäsitykset ja tilannekomiikan.
Tuula kuvailee omaa ensimmäistä koulupäiväänsä dramaattiseksi, koska hän oli juuri saanut silmälasit.
“Minulla oli myös toisen linssin peittona munakupin näköinen suoja, mutta onnistuin hirveällä itkulla saamaan tahtoni läpi niin että koulussa ei tarvinnut olla silmäpuolena. Erilaisuuden kokemus oli koulun alkaessa päällimmäisenä.”
Tuula osasi lukea kouluun tullessaan, ja kapinahenki nosti heti päätään, kun opettaja kielsi oppilaita lukemasta aapista etukäteen omin päin.
“Luin salaa koko aapisen kotona ja podin siitä kauheaa syyllisyyttä. Pelkäsin myös, että paljastuu, että en osaa tavata. En jaksanut olla hiljaa hetkeäkään, ja kun muut tankkasivat, keksin itselleni muuta hääräilyä. Olin kai vähän häirikkö.”
Virpi aloitti koulunsa, kun peruskoulu oli nuori. Ensimmäisestä päivästä on jäänyt mieleen kova halu mennä isojen oppilaiden puolelle, jossa hänen neljä vuotta vanhempi isosiskonsa oli.
“Olin ujohko ja rauhallinen oppilas. Suurin rikkeeni oli, kun kumarruin oikomaan sukkiani aamunavauksen aikana. Jouduin rangaistukseksi seisomaan pulpetin vieressä viisitoista minuuttia, kun muu luokka sai jo istuutua.”
Maailma muuttuu, aiheet ja tunteet pysyvät
Tuula toteaa, että vaikka ympäröivä maailma on muuttunut, monet lasten elämässä ajankohtaiset aiheet ja lasten tunteet ovat samankaltaisia sukupolvesta toiseen: pelot, toiveet, yksinäisyys ja ystävyyssuhteet.
Sen sijaan kirjoilta toivotaan nykyään entistä lyhyempiä ja helpompia tekstejä. Kuvien merkitys on kasvanut Tuulan kirjailjanuran eli reilun neljänkymmenen vuoden aikana.
“Lukemista harjoittelevalle kirjoittaminen lähentelee selkokieltä. Lukemisen helpottaminen näkyy myös taitossa lyhyempinä riveinä ja selkeänä fonttina. Haluan kuitenkin käyttää värikästä kieltä ja haluan, että lapset oppivat uusia sanoja. Kun käyn tekstiä läpi, sanavalinnoilla on suuri merkitys. Käytän ahkerasti synonyymisanastoa ja suurta vertailusanakirjaa.”
Muuttuva maailma näkyy myös hahmojen moninaisuudessa sekä tekstissä että kuvissa.
“Yhdessä kirjasarjassani yhtenä päähenkilönä on näkövammainen poika ja muina henkilöinä esimerkiksi tyttö, jolla on huivi. Minulla on ollut alusta asti ajatus, että haluan tuoda kirjoissani esiin erilaisuutta, mutta alleviivaamatta sitä.”
Tuula kehuu Virpin kuvituksia nerokkaiksi ja toteaa, että heillä on hyvin samanlainen huumorintaju. Virpi on samoilla linjoilla.
“Ihailen, että Tuula onnistuu lyhyissäkin lauseissa tuomaan mukaan jotain sellaista, että se naurattaa.”
Virpi kertoo pääsevänsä oikeaan mielentilaan työntämällä mielessään kaikki aikuiset pois siksi aikaa kun hän uppoutuu kuvitustyöhön.
"Konkreettisesti teen niin, että laitan aikuiset toiseen huoneeseen tai kaapin päälle ja alan elää tarinassa ja leikkiä.”
Kirjastomuistoja
Moni pääkaupunkiseudun ekaluokkalainen hankkii oman värikkään kirjastokorttinsa koulun alkamisen yhteydessä. Tuulan ja Virpin lapsuudessa käytössä olivat vielä pahviset kortit, ja kirjastoa kutsuttiin kummankin kotona lainastoksi.
“Kansakoulussa oli pieni lainasto, jonka kaikki kirjat oli päällystetty ruskealla voimapaperilla. Kantta ei nähnyt, ja riskillä oli otettava. Kerralla sai ottaa kaksi kirjaa, ja kirjat loppuivat aina kesken”, Tuula muistelee.
Tuula muistaa kirjastokäynnit isänsä kanssa ja kiellot lainata 'isojen kirjoja'.
“Kun isä jätti minut lasten osastolle ja lähti itse alakertaan aikuisten osastolle, minä menin äkkiä hyllyjen väliin lukemaan romantiikkaa.”
Tuula oli myöhemmin töissäkin kirjastossa ja on jopa saanut itse perustaa pienen sivukirjaston lapsuuden kotiseuduilleen.
“Karhulan kauppalan pääkirjastossa työskennellessäni oli ihan suotavaa, että istuin lainaustiskissä ja luin kirjaa. Siellä luin elämäni ensimmäisen Kalle Päätalon kirjan.”
Virpillä on monien muiden suomalaislasten tavoin hyvät muistot kirjastosta satutunneista alkaen.
“Kirjastossa oli kivaa ja rauhallista. Tein siellä läksyjä ja vanhempana kuuntelin musiikkiakin. ”
Empatiaa lukijoille
Virpin lapsuuden lempikirjoja on iso pino. Kirjahyllystä löytyvät muun muassa Valittujen palojen Suuri satukirja ja Kodin satuaarteet.
“Niin kuin lapset yleensä, halusin luettavan samoja satuja moneen kertaan. Jaakko ja pavunvarsi oli tosi suosittu.”
Kaksi kirjaa on jäänyt Virpin mieleen aivan erityisesti, ehkä sen takia että hänen vanhempansa olivat tehtaassa töissä.
“Minulla on kaksi tällaista savukirjaa: Ib Spang Olsenin Savu ja Inger ja Lasse Sandbergin Apua, me hukumme savuun! jossa on tupakoiva lohikäärme. En sitten olekaan tupakoinut, kun se oli niin myrkyllistä.“
Lapsena kuvakirjoja lainattiin vanhempien kanssa kirjastosta, ja nykyään Virpi metsästää niitä kirpputoreilta. Vanhojen kirjojen kuvitusten kirjo kiinnostaa myös työn näkökulmasta.
“Huomaan esimerkiksi töissä päiväkodissa, että aina on lapsia, jotka tykkäävät vähän erilaisista kuvituksista. Ääriviivallinen kuva on helposti hahmotettavissa, mutta kuvittaa voi monella tavalla. Yritän aina mennä tekstin mukaan, eikä yhtä ainoaa tyyliä ole.”
Tuula muistelee, että 50-luvun kirjoissa lapset olivat kuvissakin kilttejä ja hymyileväisiä. Hänen ylivoimainen suosikkikirjailijansa alakoulussa oli Anni Swan.
“Ensimmäinen käsikirjoitusyrityksenikin neljäsluokkalaisena oli Anni Swan -plagiaatti, jossa väärille vanhemmille joutuneet orvot kaksostytöt joutuvat kurjuuksiin. Siihen aikaan kirjoissa oli aina joku orporaukka, joka kokee kovia, ja lopulta kaikki päättyy onnellisesti.”
Omissa kirjoissaan Tuula haluaa välittää empatiaa kanssaeläjiä kohtaan.
“Ehkä sitä hyväksymisen ajatusta ja jonkunlaista empatian välittämistä. Eri ikäisille lapsille näistä aiheista kirjoitetaan vähän eri tavalla. Toivon myös, että kirja herättää keskustelua lapsen ja aikuisen välillä.”
Tuula toivoo, että lukijat löytäisivät kirjasta samastumisen kohteita.
“Voi ajatella, että tuollaista minullakin on ollut koulumatkalla ja minuakin on pelottanut tai en ole uskaltanut mennä vessaan. Ne ovat niitä pienen ekaluokkalaisen asioita.”
Myös Virpin toive on, että kirjasta välittyy se, että on hyvä asia että olemme kaikki erilaisia ja kaikille on tilaa.
"Kirjassa on monenlaisia persoonia. Me ihmiset olemme erinäköisiä, eripituisia ja eriluonteisia, ja se tekee elämästä kivan.”
Lue myös: Jokainen pääkaupunkiseudun ekaluokkalainen saa ikioman kirjan Helmet-kirjaston ja kustantajien kampanjassa
Tehtäviä ja materiaaleja kirjasta
Katso Rapisevan repun esittelyvideo YouTubessa
Lataa kirjaan liittyvä tehtäväpaketti: Ekaluokkalaiskampanjan tehtäväpaketti 2022