Tatun ja Patun outo kirjastomysteeri
Helsingin kaupunginkirjasto kutsuu vuosittain kaikki ekaluokat tutustumiskäynnille kirjastoon. Tarkoituksena on tehdä lähikirjastosta palveluineen tuttu paikka koulunsa aloittaneille ja herätellä samalla opin tiensä aloittaneiden lukuinnostusta. Tänä lukuvuonna osassa kirjastoista on kokeiltu uudenlaista konseptia pienten koululaisten vastaanottamisessa, kun Outolan veljekset Tatu ja Patu ovatkin ottaneet omituiset ohjat käsiinsä kirjastoon tutustuttamisessa!
Tatun ja Patun oudossa kirjastomysteerissä mietitään, tarvitaanko kirjastossa asioidessa räpylää, uimalaseja ja snorkkelia, tutkitaan arvoituksellisen kirjastosalkun sisältöä (mitä kirjastorahaNÖFpossunen siellä tekee?), kummastellaan lukitun rasian koodia ja kauhistellaan Puolittajan turmelemaa lainakirjaa. Lopuksi käydään vielä suunnistamassa lastenosastolla ja otetaan vastaan ekaluokkalaiskampanjakirjat.
Tatun ja Patun oudon kirjastomysteerin ideoinut Emilia Kämäräinen on tehnyt lasten- ja nuortenkirjastotyötä Vuosaaren kirjastossa muutamia vuosia ja miettinyt jo pidempään, miten kirjastoon tutustumisista voitaisiin tehdä entistä hauskempia. Lopulta idea lähti liikkeelle Emilian omista suosikkihahmoista, joiden hullunkurisen maailmankuvan ympärille on helppoa keksiä kaikenlaista hassua ja kahjoa. Ja kun kuvamateriaalien käyttöluvat heltisivät kaksikon luojilta Aino Havukaiselta ja Sami Toivoselta, sai elämyksellinen kirjastoon tutustumisreissun konsepti lopullisen muotonsa.
Outo kirjastomysteeri on saanut erinomaista palautetta opettajilta, ja pienet oppilaat ovat olleet selvästi innoissaan – ja vähän kauhuissaankin! – Tatun ja Patun levottomista tavoista käyttää kirjastoa ja kohdella kirjaston aineistoa. Myös lastenkirjastotyöntekijät ovat tykänneet kovasti uudenlaisen kirjastoseikkailun vetämisestä, ja Tatun ja Patun outoa kirjastomysteeriä selvitellään useissa Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteissä varmasti myös tulevina lukuvuosina!