Kettu-suunnistus kirjastossa

Helsingin varhaiskasvatuksessa on otettu käyttöön kestävän tulevaisuuden Kettu-malli. Yhdessä lasten kanssa suunnitellussa mallissa painottuu ympäristö- ja ilmastokasvatus sekä uutta luova oppiminen. Erilaisten kettuhahmojen avulla tutkitaan esimerkiksi kiertotaloutta, ilmastoystävällisiä ruokia sekä vahvistetaan luontosuhdetta.

Kettu-mallissa lasten on tarkoitus vierailla erilaisissa kohteissa, kirjasto mukaan lukien. Helsingin kaupunginkirjasto on kehittänyt ensisijaisesti päiväkotiryhmille kevyen omatoimivierailukonseptin, jossa ryhmät saavat etsiä kirjastoon piilotettuja kettuhahmoja ja tehdä pieniä tehtäviä niihin liittyen. Lopuksi voi askarrella hauskan tarinanopan.

Kettu-suunnistuksen voi kuka tahansa suorittaa omatoimisesti Helsingin kirjastoissa (ei Oodissa).

Ohjeita Kettu-suunnistukseen päiväkotiryhmille:  

  • Etsikää kirjastoon piilotetut pienet kettuhahmot vihjeiden perusteella. Kirjaston henkilökunnalta voi kysyä apua tarvittaessa.  
  • Jokaiseen kettuun liittyy kysymys/kysymyksiä, joihin ryhmä voi vastata yhdessä. Merkatkaa ylös lasten vastaukset.   
  • Jos haluatte jatkotyöstää vierailua, sanat tai niitä vastaavat kuvat voi päiväkodissa piirtää tarinanopan pohjaan. Noppaa voi käyttää esimerkiksi sadutuksessa tai omien tarinoiden keksimisessä.  

Kettu-suunnistuksen tehtäväpaperi
Kettu-suunnistuksen tarinanoppapohja

Lisätiedot: Tarja Lotvonen (tarja.lotvonen(a)hel.fi), Annamari Ylianttila (annamari.ylianttila(a)hel.fi) ja Ella Paija (ella.paija(a)hel.fi)

Kuva: Riku Ounaslehto