Helmet-musahaaste 2020

Helmet-musahaaste da capo! Vuoden 2020 remix!

Helmet-lukuhaaste on vuodesta 2015 kannustanut ihmisiä löytämään uutta mielenkiintoista luettavaa ja jakamaan lukukokemuksia muillekin. Vuonna 2018 myös musiikin kuuntelijat haastettiin ensimmäistä kertaa etsimään uusia elämyksiä itsekseen tai yhteisöllisesti. Haaste otettiin innokkaasti vastaan, ja musahaasteen FB-ryhmään liittyi heti yli 800 jäsentä. 

Nyt musahaaste käynnistyy jälleen. Tämän vuoden haastekohdat on koottu yhdessä Helmet-musiikkikirjastojen työtekijöiden ja haasteeseen osallistuneiden kanssa. Tarjolla on uudet 50 erilaista tapaa valita kuunneltavaa musiikin valtavasta moninaisuudesta.

Taas mennään ja kuunnellaan, tule mukaan!

Mikä on musahaaste?

Musahaasteessa on tehtävänä kuunnella vuoden 2020 kuluessa 50 itselle entuudestaan tuntematonta kappaletta / teosta / julkaisua / äänitettä / levykokonaisuutta.

Kenelle?

Musahaaste sopii kaikille, ja jokainen voi suorittaa sen omalla tavallaan, omaa mielimusiikkilajiaan kuunnellen tai suuntaamalla kohti tuntematonta. Haastetta voi täydentää myös konserteissa ja keikoilla. Haasteen avulla voi päivittää musiikintuntemustaan, saada uusia elämyksiä, testata tai laajentaa omaa musiikkimakuaan tai yksinkertaisesti vain nauttia musiikista!

Miten?

Kuuntelutehtäviä voi suorittaa omaan tahtiin kuten lukuhaasteessakin, tai voi myös edetä järjestyksessä viikko viikolta. Lisäksi musahaasteen Facebook-ryhmässä musiikkikirjastolaiset antavat joka viikolle kuunteluvinkin. Ryhmässä voi myös jakaa kuuntelukokemuksia ja keskustella muiden haasteeseen osallistujien kanssa. 

Lähde kalastelemaan musahelmiä! Löydä kuuntelun ilo, heittäydy musiikin vietäväksi, tartu musahaasteeseen!

Helmet-musahaaste 2020

1. Trion esittämää musiikkia

2. Barokkimusiikkia

3. Musiikkia tai albumi, joka on julkaistu vuonna 1970

4. Levy, jonka kannessa on käsi

5. Veteen liittyvää musiikkia

6. Saamelaismusiikkia

7. Oscarin voittanut soundtrack

8. Islantilainen säveltäjä, yhtye tai artisti

9. Suomalaista rap-musiikkia

10. Mielestäsi dramaattista musiikkia

11. Vuonna 2019 edesmenneen artistin musiikkia

12. Levy, jonka kannessa on maalaus tai piirros

13. Osittain tai kokonaan murteella esitettyä musiikkia

14. Ruokaan liittyvää musiikkia

15. Pääsiäiseen liittyvä kirkkomusiikkiteos

16. Naurulla höystettyä musiikkia

17. Rock-albumi, jonka kannessa on yhtyeen kuva

18. Kupletti

19. Keväistä musiikkia

20. Afrikkalaista perinnemusiikkia

21. Klassista espanjalaista kitaramusiikkia

22. Mielestäsi aliarvostetun artistin musiikkia

23. Vuonna 1920 syntyneen jazz-muusikon tuotantoa

24. Musiikkia latinalaisesta Amerikasta

25. Suomalaisia valsseja tai sota-ajan lauluja

26. Musiikkia, jossa on mukana jodlausta

27. Lasten esittämää lastenmusiikkia

28. Runoihin sävellettyä musiikkia

29. Alle minuutin pituinen musiikkiteos

30. Meriaiheista musiikkia

31. Musiikkia kokoonpanolta, jossa on mukana soittajia eri maanosista

32. Suomalaisen artistin vieraalla kielellä esittämää musiikkia

33. Musiikkia, joka pohjautuu satuihin

34. Ondine-levy-yhtiön julkaisema levy

35. Musiikkia, jossa on mukana luonnonääniä

36. Klezmer-musiikkia

37. Naisen ja miehen esittämä duetto

38. Vuonna 1820 syntyneen säveltäjän musiikkia

39. Punk-musiikin klassikko

40. Musiikkia, jossa matkitaan eläimiä

41. Fado-musiikkia

42. Musiikkiteos, jonka pääosassa on kuu

43. Pelimusiikkia

44. Thomas Tallisin säveltämää kuoromusiikkia

45. Musiikkia, jonka aiheena on syntymä

46. Suomalaista jazzia

47. Vuonna 2020 ilmestynyt albumi tai vuonna 2020 ilmestynyttä musiikkia

48. Black metalia

49. Kolme kansallislaulua tai maakuntalaulua

50. Jouluista harppumusiikkia

Tulostettava musahaaste

Musahaaste ruotsiksi: Helmets musikutmaning

Helmet-musahaaste englanniksi: Helmet Music Challenge

Musahaaste venäjäksi: Музыкальный вызов Helmet 

Katso myös:

Helmet-lukuhaaste

Pieni Helmet-lukuhaaste

Helmet-pelihaaste 

Helmet-elokuvahaaste

Pieni Helmet-elokuvahaaste