Finlandia-voittajat 2019 kirjoineen.

Finlandia-voittajat 2019

Vuoden 2019 Finlandia-palkinnot on jaettu. 

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian sai Marisha Rasi-Koskinen teoksellaan Auringon pimeä puoli. Voittajan valitsi muusikko Olavi Uusivirta. Uusivirta kuvaili kirjaa näin: 

"Voittajaksi valikoitui lopulta kirja, joka jäi voimakkaimmin kummittelemaan. Lukukokemus on kuin pitkä ja psykedeelinen uni, josta tuntee heräävänsä monta kertaa saamatta lopullista varmuutta valvetilan todellisuudesta. On nipistettävä käsivarresta. Kirjailija heittäytyy paikoin hullunrohkeankin kehyskertomuksen liukkaille jäille notkeaan ja mutkattomaan kieleen sekä psykologisesti tarkkapiirteisiin henkilöhahmoihinsa luottaen. Lopputuloksena on otteessaan pitävä, kysymyksiä herättävä ja aivoja stimuloiva dystooppinen fantasia, joka kuitenkin jättää viimeiseksi jälkikuvaksi verkkokalvoille toivonkipinän. Toivoa on niin kauan, kun on niitä, jotka väkijoukossa nostavat kätensä pystyyn epäoikeudenmukaisuuden merkiksi."

Auringon pimeä puoli Helmet-haussa

Tietokirjallisuuden Finlandian saivat Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen ja Jenni Räinä teoksellaan Metsä meidän jälkeemme. Voittajan valitsi taloustieteilijä ja tietokirjailija Sixten Korkman. Korkman perusteli valintaansa näin: 

”Aihe on tärkeä. Jokaisella meistä on suhde metsään, jossa ulkoilemme, virkistymme, poimimme marjoja, keräämme sieniä, kenties metsästämme. Suomen talous on kautta aikojen nojannut metsiin. Metsäteollisuuden merkitys viennin ja koko kansantalouden kannalta on iso. Kirja on kiihkoton, mutta otteeltaan kriittinen ja se esittää metsäpolitiikastamme karun kuvan. Olemme metsäkansa, mutta kirja herättää meitä huomaamaan, että suuri osa Suomen metsiä on nyttemmin avohakkuita läpikäyneitä talousmetsiä. Teollisuuden toiveiden mukaisesti ja hallituksen hyväksynnällä metsiä kaadetaan laajoilla avohakkuilla. Käsillä oleva kirja ei ole, eikä väitä olevansa koko totuus, mutta se on painava puheenvuoro tuiki tärkeään metsäpoliittisen keskusteluun. Lisäksi kirja on hyvin jäsennelty, raikkaasti kirjoitettu ja kauniisti kuvitettu.”

Metsä meidän jälkeemme Helmet-haussa

Kaunokirjallisuuden Finlandian sai Pajtim Statovci kirjallaan Bolla. Voittajan valitsi Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila. Ylä-Anttilan valintaperusteet kuuluivat näin: 

”Kirja nostaa esiin ja kiteyttää hienosti syviä inhimillisiä ja ihmisyyden ikuisia kysymyksiä, jotka ovat kaikkina aikoina kaikille ihmisille merkityksellisiä ja yhteisiä. Sen kieli on mitä kauneinta. Aforistisia lauseita, runollisuutta keskellä kauheimpia ihmisen koettelemuksia, sodan julmuuksia. Rakkaus, yksinäisyys, unelmien toteutuminen tai toteutumattomuus. Mihin voi hyväkin ihminen taipua, kun ankarat ajat osuvat kohdalle ja toisaalta, miten henkinen kantti ja moraali kestää.”

Bolla Helmet-haussa

Yleisön suosikit

Yleisön valitsemat suosikit olivat seuraavat: 

Lasten- ja nuortenkirjallisuus: Tomi Kontio ja Elina Warsta: Koira nimeltään Kissa tapaa kissan 

Tietokirjallisuus: Metsä meidän jälkeemme

Kaunokirjallisuus: Johanna Venho: Ensimmäinen nainen 

Finlandia-palkinnot jakaa Suomen kirjasäätiö. 

Kuvat: Suomen kirjasäätiö / Antti Rastivo