Keltaisella pohjalla kirjoja ja kädet, jotka ojentavat kirjoja

Kirjasto on jakamistalouden suunnannäyttäjä

Tilojen, aineistojen ja esineiden lainaaminen ja yhteiskäyttö ovat vaihtoehto omistamiselle.

Jakamistalous ja yhteiskuluttaminen ovat vielä tuoreita ilmiöitä, mutta kirjasto on toteuttanut näiden ideologiaa toimintansa alusta saakka. Lainattavat kirjat, lehdet, levyt ja elokuvat ovat kirjaston ydin, mutta myös esineiden ja tilojen jakaminen on tullut osaksi kirjaston toimintaa.

– Kirjaston toimintakenttä on uuden kirjastolain myötä virallisestikin laajentunut, ja meille on luontevaa ideoida ja kokeilla asiakkaidemme kanssa kaikenlaisia uusia toimintamuotoja, myös esinelainausta, sanoo Helsingin kirjastopalvelujen johtaja Katri Vänttinen.

– Olen erittäin iloinen, että kirjastoihin on jo tullut ja remonttien myötä mahdollisuuksien mukaan myös jatkuvasti lisätään varattavia kokoustiloja ja että ihmiset ovat löytäneet ne hyvin. Kumppaniorganisaatioiden kanssa yhteistyössä pystymme järjestämään myös erikoislaitteiden käytön neuvontaa, mikä tarjoaa ihmisille mahdollisuuden kokeilla jotain laitetta ennen sen hankintaa.

Yhteistyökumppanien kanssa mahdollistetaan erilaisten esineiden, kuten porakoneen, ukulelen tai kahvakuulan lainaaminen. Kallion kirjastosta voi lainata muuttajan paketin, johon kuuluvia esineitä ovat esimerkiksi A-tikkaat, kosteusmittari, nokkakärry ja höyrypuhdistin. Kaupungissa asutaan rajallisissa tiloissa, joten esineiden jakaminen on paitsi ekologista ja taloudellista, myös tilaa säästävää.

Lainaaminen säästää luonnonvaroja

Marttaliiton johtava asiantuntija Asta Kuosmanen näkee lainattavan aineiston laajentumisen positiivisena suuntauksena.

– Koko kirjaston toiminta-ajatus eli lainaaminen tukee resurssiviisautta ja säästää luonnonvaroja. Kirjastojen pajatoiminta on loistava juttu ompelukoneineen ja saumureineen, samaten lainattavat työkalut, joita ei tarvitse jokapäiväisessä elämässä ja joita ei kannata ostaa komeroon seisomaan, Kuosmanen sanoo.

Ekologisuus on kirjaston toiminnan läpäisevä ominaisuus. Lainaaminen on vaihtoehto omistamiselle. Sitran johtava asiantuntija Vesa-Matti Lahti näkee kirjaston jakamistalouden pioneerina.

– Ekologisessa elämäntavassa kirjaston rooli on tärkeä ja sillä on todellista merkitystä. Jokainen pienikin jakamisteko on tärkeä verrattuna siihen, että omistaa. Jokainen ostamatta jäänyt porakone on merkittävä, Lahti sanoo.

Helsinki <3 ilmasto

Tutustu Helsingin ilmastotavoitteisiin Helsinki <3 ilmasto -näyttelyssä keskustakirjasto Oodissa sijaitsevassa Bryggassa (kerros 1+). Ilmastoaihetta lähestytään neljän teeman kautta: liikenne, asuminen, ruoka ja kuluttaminen. Näyttelyssä voi muun muassa ladata puhelimen pyörää polkemalla, tutustua tulevaisuuden Helsingin pikaratikka- ja baanaverkostoihin, antaa oman ilmastolupauksensa sekä tutkia omia ruokavalintoja ruokakuutioiden avulla. Näyttely on avoinna 31.10. saakka.

Asiantuntijahaastattelut:

Vesa-Matti Lahti, Sitra: Kirjasto toimii jakamistalouden alustana

Essi Aarnio-Linnanvuori, WWF: Kirjasto on kestävän elämän olohuone

Asta Kuosmanen, Marttaliitto ry: Kirjasto tekee tunnetuksi itse tekemisen kulttuuria

Ursula Immonen, Suomen luonnonsuojeluliitto: Kaikkea ei tarvitse itse omistaa

Harri Sahavirta, Vallilan kirjasto: Kirjaston tärkein tehtävä on turvata pääsy tietoon

Esineitä, laitteita ja tietoa kirjastossa:

Lainattavat esineet 

Pajat ja verstaat

Laitteiden varaus Varaamossa

Ilmastonmuutos kirjoissa 

#vaihtoehtoomistamiselle-Instagram-kilpailu

Osallistu kilpailuun ja voita kaupunkipyöräkausi! Jaa Instagram-tililläsi kuva siitä, miten sinä käytät kirjaston aineistoja, esineitä ja tiloja. Käytä tunnistetta #vaihtoehtoomistamiselle ja merkitse kuvaan @kirjastohelsinki. Arvomme kolme kaupunkipyöräkautta kaikkien 31.5. mennessä osallistuneiden kesken.

Arvonnan säännöt