Koivukylän kirjasto

Koivukylän kirjasto muuttaa syksyllä

Opetuslautakunta hyväksyi 13.5. kokouksessaan esityksen Koivukylän kirjaston toiminnan siirtämisestä uuteen toimitilaan. Kaupunginhallitus ei tehnyt muutoksia opetuslautakunnan päätökseen, joten kirjaston muuton valmistelu aloitetaan kesällä. Koivukylän kirjaston uudet toimitilat avataan Kauppakeskus Koivukeskukseen (Ojalehdonkuja 1) syksyllä 2019.

Uusi, yhdessä tasossa oleva tila on esteetön ja soveltuu hyvin kirjaston toimintaan. Tilan koko on 411 m². Kirjasto saa uuden tilan käyttöönsä jo heinäkuussa, jolloin siellä on kirjaston suunnitteluun liittyvää toimintaa, johon alueen asukkaat voivat osallistua. Ensimmäinen mahdollisuus osallistua tulevan toiminnan suunnitteluun on kirjaston nykyisissä tiloissa pidettävässä asukastilaisuudessa 12.6. .  

Muutto on väliaikaisratkaisu ennen kokonaan uusien kirjastotilojen rakentamista Koivukylään. Koivukylän kirjaston nykyiset tilat ovat osoittautuneet haasteellisiksi kirjaston toiminnan kannalta. Tilat ovat teknisen käyttöikänsä päässä, ne ovat kuluneet ja sokkeloiset, ja niitä on vaikea valvoa.