Residenssirunoilijat nostivat tunteet pintaan
Maunulan kirjasto kokeili syksyllä 2018 toimintaa, jossa runoilijat kävivät pitämässä palvelukeskusten ja kotihoidon asiakkaille runotyöpajoja. Pajoissa sekä luettiin runoja että kirjoitettiin niitä itse.
Runoilijoita etsittiin työpaikkailmoituksella, ja haastattelujen perusteella tehtävään valittiin Miia Kontro ja Juha Rautio (kuvassa). Runoilijat olivat Kustaankartanon palvelukeskuksessa lähes päivittäin. Runopajoja he ohjasivat kaksi kertaa viikossa.
– He sujahtivat joukkoon kuin olisivat aina olleet täällä, kertoo Kustaankartanon palvelukeskuksen vastaava ohjaaja Pirjo Tyllilä.
Runoilijoiden ollessa muuten paikalla kokoontumishuoneen ulkopuolella oli kyltti, jossa luki ”runoilijan vastaanotto”. Tyllilä sanoo, että Miian ja Juhan paikalla olon melkein aisti tunnelmasta käytävällä.
– Runot antoivat osallistujille todella paljon. Mukana oli yhteensä 13 asiakasta, ja he tulivat paikalle todella uskollisesti. Iäkkäimmät osallistujat olivat jopa 90-vuotiaita. Osa tuli vain kuulostelemaan, mutta lopulta kaikilta syntyi oma runo, Tyllilä kertoo.
Oma runokirja julkaistiin
Seija Peltola oli yksi runotyöpajoihin osallistuneista. Hänelle jäi käteen hyvien kokemusten lisäksi myös aivan konkreettinen asia: oma runokirja. Hän oli kirjoittanut Valoa taivaasta -kirjan jo aikaisemmin, ja se julkaistiin samaan aikaan kun runotyöpajat alkoivat.
– Olen lapsesta asti kirjoittanut runoja luonnosta, eläimistä ja omista kokemuksista. Nyt 71-vuotiaana julkaisin omakustanteena esikoiskirjani Valoa taivaasta. Se sisältää 62 runoa, joista osan olen kirjoittanut vuosien varrella ja kerännyt muistiinpanoistani, osan kirjoitin tänä syksynä.
Peltola oli jo 8-vuotiaana kertonut tulevansa runoilijaksi. Töissä ollessaan hän kirjoitti myös tilausrunoja työkavereilleen.
– Olen kirjoittanut aina loppusointuisia runoja, mutta minultakin tuli runopajoissa ensimmäisen kerran suorasanaista kerrontaa. Eilen lunta lapioidessani syntyi uudelle kirjalle nimi.
Peltola kiittää runopajojen turvallista ympäristöä.
– Parasta oli toisten kirjoittajien seura ja rohkaiseva ilmapiiri, jossa ei etsitty virheitä.
Kaikkien tunteiden kirjo
Runopajoissa koko tunteiden kirjo oli läsnä, ja nenäliinapaketille oli käyttöä. Runoja luettiin ääneen ja niiden herättämistä tunteista keskusteltiin.
Osallistujien omissa runoissa heijastuivat menetykset mutta myös kiitollisuus. Rakel Karhu käsitteli omissa runoissaan miehensä kahden vuoden takaista kuolemaa.
– Ne olivat surullisia runoja, mutta ne olivat minun sisintäni, vaikka olen aina ollut se iloinen Rakel. Sain purettua asioita, joita en ole kertonut kenellekään ja joita en ole käsitellyt aikaisemmin. En arvannut, miten puhdistava kokemus se olisi.
Monelle runojen lukeminen oli tuttua jo lapsuudesta. Osallistujat tutustuivat rohkeasti myös uuteen runouteen.
– Saima Harmaja ja Eino Leino tulivat minulle rakkaiksi jo nuorena. Heidän runonsa samaan aikaan satuttivat ja lohduttivat. Tutustuin nyt myös Miian ja Juhan kirjoittamiin nykyrunoihin, jotka ovat aivan erilaista runoutta. Joka lause ja sana pitää miettiä tarkkaan, Rakel Karhu sanoo.
– Minulle tämä runopaja tuli juuri oikeaan paikkaan, ja kiitän tästä mahdollisuudesta, Rakel Karhu sanoo.
Runolla on merkitystä
Myös runoilijoille tehtävä oli mieluisa. Miia Kontro sanoo, että työskentely residenssirunoilijana oli hyvin antoisaa ja koskettavaa.
– Huomasin, kuinka runouden kautta pystyy sanoittamaan tunteita ja elämän kokemuksia ihan koko elämän varrelta. Perinteisiin vanhoihin runoihin liittyy muistoja, mutta myös uudet runot sykähdyttivät ja panivat ajattelemaan asioita eri näkökulmista. Erityisesti moderni runous kiinnostikin ikäihmisiä: mitä kaikkea ja millä tavoilla tunteita ja ajatuksia voi ilmaista.
– Runot synnyttivät hyviä keskusteluja elämän ja kuoleman kysymyksistä, ja runopajat toimivat näin myös taideterapeuttisesti. Runous on taidelaji, jolla on suuri merkitys, eikä se tule katoamaan. Sain itse myös paljon uusia ideoita omaan seuraavaan teokseeni residenssikauden aikana.
Juha Rautiolla oli aikaisempaa kokemusta palvelukeskuksissa vierailuista esimerkiksi Nihil Interitin runokiertueelta. Hänen mielestään yhteisölliset projektit täydentävät hyvin runoilijan yksinäistä työtä.
– Kaikki osallistuneet rouvat olivat mahtavia, yhtään herraa ei valitettavasti osunut mukaan. Runous ehkä koetaan miesten keskuudessa hankalaksi, vaikka uskon, että työpajoilla olisi ollut annettavaa miehillekin.
– Sain projektista paljon, mutta päällimmäisenä mieleeni jäi se runoilijaa erityisesti ilahduttava asia, että runolla on merkitystä. Oli hienoa kuulla asiakkailta, miten paljon he runoista saivat ja miten tärkeitä runot olivat olleet heille monissa elämän vaiheissa.