Aleksis Salusjärvi vetää rap-työpajaa

Sanat haltuun -tunnilla tulkitaan rap-tekstejä

Kun koulutunnilla järjestetään Sanat haltuun -työpaja, kirjoja tai läppäreitä ei oteta esille. Sen sijaan kuunnellaan suomenkielistä räppiä ja mietitään, kuka puhuu ja kenelle.

Syyskuisena aamuna Itäkeskuksen kirjastoon kokoontuu joukko helsinkiläisiä lähihoitajaopiskelijoita opettelemaan tekstitaitoja. Heitä sparraamassa ovat kulttuuritoimittaja Aleksis Salusjärvi ja rap-artisti Hanna Yli-Tepsa, joka tunnetaan Rauhatätinä.

Aleksis kertoo oppilaille, että aikoo puhua heille tänään lukutaidosta eloonjäämistaitona.

– Usein lukutaitoa pidetään pilkkujen panemisena paikalleen, mutta tässä ei ole siitä kyse. Lukutaito on sen ympäristön hallintaa, jossa ihminen toimii samalla tavalla kuin jalkapallovalmentajan pelinlukutaito. Jos ei osaa lukea liikennemerkkejä, on välittömässä hengenvaarassa. Samalla tavalla valmentaja lukee peliä ja menestyy työssään havaintojensa tarkkuuden perusteella.

Aleksis kysyy, kuinka moni lukee. Muutama käsi nousee ylös. Kun hän kysyy, kuinka moni kuuntelee musiikkia, kaikki kädet ovat ilmassa.

– Me ei tulla ajatelleeksi, että musakin on kirjallisuutta.

Aleksis heijastaa seinälle työpajan ainoan kalvon, kaksi kysymystä: Kuka puhuu? Kenelle puhutaan?

– Kaiken tekstin ymmärtämisen lähtökohta on ymmärtää, kuka puhuu ja kenelle.

Metodi syntyi lennossa

Aleksis Salusjärvi aloitti Lukukeskuksen Sanat haltuun -työpajat jo vuonna 2016 Atomirotan eli Mikko Sarjasen kanssa. Nyt pajat ovat tavoittaneet jo 5 000 nuorta ympäri Suomea.

Metodi syntyi, kun ensimmäiselle tunnille suunnitellut kirjat vaihdettiin lennossa siihen, mikä nuoria luontaisesti kiinnosti: rap-musiikista keskusteluun. Kontaktin saaminen on työpajassa oleellisessa asemassa.

Tänä aamuna kuunnellaan ensimmäiseksi Sörnäisten vankilassa kirjoitettu biisi. Sen on tehnyt vankilan nuorin, 16-vuotias vanki, ja siinä hän kertoo päihderiippuvaisen vangin elämästä.

Seuraavana vuorossa on Sairas-T:n Nettokävely. Kuka tässä puhuu? Ei ole väliä, onko kappale hyvä vai huono tai edes sillä, mikä tarina on. Haluamme tietää vain, kuka puhuu, minkä ikäinen hän on, mikä hänen ongelmansa on.

Työpajassa ei arvioida tai arvostella tekstejä tai oppilaita, siellä keskustellaan ja kohdataan. Vetäjän tehtävä on kysymyksillä viedä ajatusta eteenpäin: Minkä ikäinen puhuja on? Millainen kämppä puhujalla voisi olla? Onko ikkunat pesty, onko sänky pedattu? Miten hän pukeutuu? Kenelle hän puhuu?

Biiseistä keskustelun jälkeen jokainen saa kirjoittaa paperille ensimmäisen laulunsanoista poimitun lauseen, joka tulee mieleen. Lause voi olla yhtä hyvin lastenlaulusta kuin rock-kappaleesta. Näistäkin lyhyistä lauseista voi päätellä paljon siitä, millainen kertoja on ja mitä hän haluaa.

Onnistumisen kokemuksista täytyy tehdä numero

Työpajan jälkeen Aleksis pohdiskelee, että puolentoista tunnin aikana avautui hyvin maisema siihen, millaisten asioiden äärellä nuoret ovat ja mikä heitä kiinnostaa.

– Täällä oli tyyppejä, joilla on syvällistä asiantuntemusta lyriikoihin. Piilevän osaamisen huomaaminen on tässä työssä oleellista, ja sen tukeminen on koko homman pointti. Kykyä tekstianalyysiin ei aina huomata, eikä se tule aina kirjallisuuden opettamisen yhteydessä esiin. Kun onnistumisen kokemuksesta tehdään numero, oppilaalle saadaan sosiaalista pääomaa.

Aleksis toivoo, että opettajat puolestaan saavat työpajoista tukea ja työvälineitä tunneille.

– Opettajat näkevät hyvin mahdollisuudet toimia sen materiaalin ehdoilla, joka nuorille on tuttua. Lukumotivaatio on jännä juttu. Lukihäiriöinen voi lukea yli 400-sivuisen Zlatanin elämäkerran, jos aihe kiinnostaa. Teemu Selänteen elämäkerta ja vastaavat tavoittavat juuri ne tyypit, joita on vaikea kirjallisuudella tavoittaa. Tietokirjan tekijä tuskin tajuaa, että hänen teoksensa saattaa edustaa koko kirjallista kulttuuria monelle nuorelle.

Lisää työpajoista voi lukea osoitteessa sanathaltuun.fi

Kuva: Lukukeskus