Keltaisella pohjalla kirjoja ja kädet, jotka ojentavat kirjoja

Asta Kuosmanen, Marttaliitto ry: Kirjasto tekee tunnetuksi itse tekemisen kulttuuria

Asta Kuosmanen on Marttaliiton johtava asiantuntija, jonka erityisalueita ovat kestävä kehitys, kotipuutarha ja marttaperinne.

”Koko kirjaston toiminta-ajatus eli lainaaminen tukee resurssiviisautta ja säästää luonnonvaroja. On hyvä suuntaus, että lainattavien aineistojen repertuaari on laajentunut kirjoista muihin esineisiin. Kirjastojen pajatoiminta on loistava juttu ompelukoneineen ja saumureineen, samaten lainattavat työkalut, joita ei tarvitse jokapäiväisessä elämässä ja joita ei kannata ostaa komeroon seisomaan.

Toisaalta myös juuri kirjallisuus tukee itse tekemisen ja korjaamisen kulttuuria, sillä tietokirjoista voi etsiä neuvoja ja ohjeita. Kirjastossa laitteiden käytössä auttavat myös henkilökunta tai muut asiakkaat. Kirjaston idea liitetään perinteisesti oppimiseen.

Kirjasto on entistä enemmän muuttumassa kohtaamis- ja tapahtumapaikan suuntaan. Tavaran kierrätys, ruokapiirit ja aineistonäyttelyt tavoittavat kirjastossa hyvin ihmisiä. Kaikki kirjaston tarjoamat aineistot ja tapahtumat vievät ajatusta resurssiviisaudesta eteenpäin. Kirjasto voisi tulevaisuudessa tehdä entistä enemmän yhteistyötä eri järjestöjen kanssa, esimerkiksi järjestää lisää itse tekemiseen kannustavia korjausompelu- ja puutyötapahtumia. Kässämartat ovatkin olleet usein kirjastossa tällaisissa tapahtumissa mukana.

Aikaisemmin kädentaidot opittiin automaattisesti kotona, nyt ne pitää usein opetella erikseen. Monilla suomalaisilla on paljon petraamista, mutta toisaalta itse tekemisen trendi näyttää olevan nosteessa. Sen osoittaa esimerkiksi Marttojen villasukka- ja patalapputempausten suuri osallistujamäärä. Tulevaisuuden taitoja ovat myös 3D-tulostaminen ja vaikkapa robotin rakentaminen. Kädentaidot ovat perustaitoja, joita tarvitaan jatkossakin. Kirjastolla on loistava tilaisuus tehdä tunnetuksi itse tekemisen kulttuuria ja hyödyntää siihen liittyvää nostetta. Kirjastossa on matala kynnys osallistumiseen, ja se lisää yhteiskunnan tasa-arvoisuutta.”

Tässä juttusarjassa käsitellään kirjaston palveluita ekologisuuden ja jakamistalouden näkökulmasta.

Kaikki sarjan jutut löytyvät tästä linkistä.