Holopainen_haastattelu

Inspiraatio syntyy unen rajapilvessä

Kirjailija Anu Holopainen on luonut kolme kirjasarjaa (Syysmaa, Pohjoistuuli ja Sonja) sekä useita yksittäisiä teoksia nuorille ja aikuisille lukijoille. Holopainen vieraili Sellon kirjaston nuorten vinkkauksissa vuoden 2017 Lukuviikolla. Pointin nuortenosaston vakkariasiakas Christina pisti hänet piinapenkkiin ja esitti kaikki nuoria kiinnostaneet kysymykset. Kokosimme kirjailijan ajatukset elämästä, kirjoittamisesta ja tarinoista.

Anu Holopainen eksyi kirjailijan uralle sanojensa mukaan vahingossa. 1990-luvun lamassa rakennusalan toimistossa oli kovin hiljaista ja Holopainen vietti aikaa lukien Atlantiksen myytistä. Ajalla ennen Internetin valtakautta tämä vaati kirjaston kahlaamista ja pölyisten tietoteosten tutkimista. Seikkailuiltaan Holopainen löysi idean ensimmäiseen tarinaansa tytöstä, joka joutuu Atlantikselle.

Innostuneena hän lähetti sähkökirjoituskoneella tuottamansa tekstin heti kustantamoille, mutta joutui pettymään. Luettuaan tuotoksensa uudelleen hän huomasi tekstissään muun muassa logiikka-aukkoja ja nolostui lähettämänsä tekstin keskeneräisyydestä. ”Varmasti kustantamoissa nauroivat.” Uudelleen kirjoitettu ja huolellisesti editoitu tarina otettiin lopulta Karistossa lämpimästi vastaan, ja Holopaisesta tuli kirjailija. Hän oli aina lukenut hullun lailla, mutta julkaisu oli silti suuri yllätys:

– Se oli kuin hevosen potku päähän. Kävi tuuria esikoisen kanssa.

Holopainen uskoo, että kirjailijaksi ei vaadita muuta kuin sitä kuuluisaa tuuria ja sitä, että jaksaa kirjoittaa kirjan valmiiksi asti. Jossain kohtaa on vain päätettävä, että nyt se on valmis. Tietenkin kirjoitustaidosta on hyötyä. Jotkut kirjat julkaistaan siksi, että kirjan idea on tosi hyvä, jolloin räväkkyys ilman laadukasta tekstiäkin voi myydä. Toinen vaihtoehto on se, että osaa kirjoittaa todella hyvin. Parastahan olisi molempien yhdistelmä.

Aina juttu ei Holopaiseltakaan kuitenkaan kulje. Viime vuonna hän oli jo lopettamassa, kun yksityiselämä vei kaikki voimat ja Finlandia Junior -ehdokkuudestakin oli jo aikaa. Muut saivat palkintoja ja myivät käännös- ja elokuvasopimuksia. Holopainen oli kuitenkin vain väsynyt, eikä silloin pysty kirjoittamaan. Nyt asiat ovat paremmin ja rankoistakin ajoista saa matskua tuleviin romaaneihin.

Anu Holopainen löytää inspiraatiota erityisesti luonnosta. Hänen mielestään inspiraatio voi syntyä kaikesta, joka ruokkii mielikuvitusta. Parhaat ideat syntyvät ”unen rajapilvessä.” Holopaisella on sammumaton innostus välittää lukijoille elämyksiä. Sitä hän itsekin kirjoista hakee. Parasta on, jos loppu jää avoimeksi ja jokin kohta jää kaivelemaan mieltä. Sellaista miettii pitkään. Holopainen naurahtaa, että sitä jotkut hänen kirjoissaan myös inhoavat. Aina saa olla eri mieltä.

Holopaisen mielestä tekstin on oltava selkeää. Se tarkoittaa sitä, että vaikka kertoisi vaikeasta asiasta, sanavalinnat ja lauserakenteet auttavat lukijaa ymmärtämään asian. Yksinkertaisellakin tekstillä voi välittää tunteita. Jotkin rakenteellisesti vaikeat tekstit voi olla antoisaa nauttia ihan elämyksenä, mutta tekstin tulee olla sujuvaa luettavaa, jotta tarina välittyy. Holopaisen oma ehdoton lemppari on Charles Bukowski. Sen sijaan klassista fantasiaa Holopainen ei enää lue, koska on kirjoittanut sitä itse paljon.

– Jos en olisi kirjailija, niin olisin varmaankin nykymaailmassa työtön, Holopainen naurahtaa.

Hän joskus harkitsi hävittäjälentäjän ammattia: ”ei tappomielessä, mutta upeita silmukoita.” Uskallusta ei kuitenkaan löydy, joten onneksi hän viihtyy kirjoittaen.

– Kannattaa pyrkiä siihen, että kirjoittaminen on hauskaa. Jos se alkaa tuntua työltä, se muuttuu raskaaksi.

Jos jokin teksti ei suju eikä ole enää hauskaa, on aika vaihtaa tekstiä.

Yhden romaanin kirjoittamiseen voi hujahtaa vaikka 10–20 vuotta. Aikuisten satiiriromaani Ilmestyskirjan täti junnasi ensin puoli vuotta, kun idea ei lähtenyt toimimaan. Pidettyään tarinasta tauon Holopainen pystyi tuorein silmin löytämään uuden kulman ja vaihtamaan päähenkilön. Hän kirjoitti ensimmäisen version NaNoWriMo:n (National Novel Writing Month) aikana valmiiksi. Kirjailijan tulot eivät yleensä päätä huimaa, ja kirjoittamisella itsensä elättävien kirjailijoiden määrän voi laskea sormin.

– Varsinaisten teospalkkioiden lisäksi lainakorvaukset (kiitos vinkkarit <3), apurahat ja kirjoittamiseen liittyvät sivuhommat täydentävät.

Holopainen on toiminut rakennusalan sihteerin ja kirjailijan töiden lisäksi myös toimittajana, luovan kirjoittamisen opettajana sekä sekalaisena tekstityöläisenä.

Digitaalisena aikana kirja on alkanut siirtyä myös sähköiseksi. Holopaisen mielestä on tärkeää, että tarinoita tehdään ja laatu säilyy.

– Ihmiset aika paljon tykkää kyllä oikeista kirjoista.

Holopainen kertoo, että on jo todettu, että ruudulta lukeminen ei ole yhtä syvää kuin paperista, koska ruutua helposti vain silmäillään. Hänen mielestään on kuitenkin hienoa, että kirja laajentaa digitaaliseen niin kuin muukin elämä.

– Kirjan on mentävä perässä – tai edellä.

Suomessa laaduntarkkailun seula on myös aika hyvä, ettei liian usein törmää roskaan. Kustantajat pitävät ilmeisesti hyvistä tarinoista huolta.

Jos kirjailija Holopainen saisi kolme toivetta, ensiksi hän haluaisi 50 vuoden apurahan. Toiseksi olisi kätevää, ettei elämä menisi enää niin rankaksi, ettei jaksa kirjoittaa. Varaventtiilinä kirjoitusenergian pitää olla kunnossa. Kolmanneksi hän haluaisi pystyä olemaan tyytyväinen siihen, mitä kirjoittaa. Tyytyväisyys onkin Holopaisen tärkein ohjenuora elämässä. Kiinalaisessa filosofiassa on tyytyväisyydelle termi, joka käännetään englanniksi usein contentment. Ajatus on, että ihmisen kuuluu tavoitella elämässä seesteistä rauhaa. Holopaiselle se voisi tarkoittaa tyytyväisyyden luomaa rauhaa kirjoittaa.

Teksti: Christina Hirvensalo & Anna Pöyhönen

Kuva: Anna Pöyhönen