Kirjailija Tommi Kinnunen.

Marraskuun halutuimmat kirjat

Marraskuussa Helmet-kirjastojen halutuin kaunokirja on edelliskuukausien tapaan Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa. 

Kaunokirjalistan ykkösenä on lokakuussa edelleen Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa ja toisena Delia Owensin Suon villi laulu. Suoraan kolmanneksi on noussut uusi kirja, Miika Nousiaisen Pintaremontti. Kaunokirjalistalla on kahdeksan uutta teosta.

Tietokirjalistan kärki on sama kuin lokakuussa, eli Eeva Kolun  Korkeintaan vähän väsynyt, Maria Pettersonin  Historian jännät naiset ja Heikki Herlinin Tuollapäin on highway. Uusia teoksia tietokirjalistalla on seitemän, joista halutuin on Anne Brunilan  Kuka olisi uskonut.

Kaikkiaan halutuimmista teoksista 15 voi lukea myös e-kirjana Helmetin Ellibs-kokoelmassa

Teoksen nimen jälkeen oleva luku kertoo varausten ja hankittujen niteiden määrän. Listassa halutuin teos on siis se, jonka jonossa olevien varausten määrä yhteenlaskettuna hankittujen niteiden määrällä on korkein. Tilastointitapa kuvaa parhaiten kirjastojen asiakkaiden haluamia teoksia. Tiedot perustuvat tilanteeseen 17.11.2020.

Teoksen nimestä olevasta linkistä pääset varaamaan kirjan Helmet-haussa. Linkit aukeavat toiseen sivustoon.

Kaunokirjat top 20:

  1. Kinnunen, Tommi: Ei kertonut katuvansa 3876
  2. Owens, Delia: Suon villi laulu 3857
  3. Nousiainen, Miika: Pintaremontti (myös e-kirjana) 3562 UUSI
  4. Hotakainen, Kari: Tarina 2915
  5. Westö, Kjell: Tritonus 2227
  6. Holma, Antti: Kaikki elämästä(ni) (myös e-kirjana) 2102
  7. Kepler, Lars: Peilimies 1949 UUSI
  8. Grebe, Camilla: Varjokuvat 1843
  9. Kokkonen, Terhi: Rajamaa 1757
  10. Schulman, Alex: Polta nämä kirjeet (myös e-kirjana) 1751
  11. Läckberg, Camilla: Hopeasiivet 1673
  12. Statovci, Pajtim: Bolla (myös e-kirjana) 1672
  13. Lehtolainen, Leena: Jälkikaiku 1608
  14. Ferrante, Elena: Aikuisten valheellinen elämä 1594 UUSI
  15. Nesbø, Jo: Valtakunta 1584
  16. Kytömäki, Anni: Margarita 1531 UUSI
  17. Pakkanen, Outi: Naistenkutsut 1465 UUSI
  18. Remes, Ilkka: Kotkanpesä 1443 UUSI
  19. Offill, Jenny: Ilmastoja 1432 UUSI
  20. Itäranta, Emmi: Kuunpäivän kirjeet (myös e-kirjana) 1417 UUSI


Tietokirjat top 20:

  1. Kolu, Eeva: Korkeintaan vähän väsynyt eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä 2844
  2. Pettersson, Maria: Historian jännät naiset: merirosvoja, meedioita, varkaita ja vakoojaprinsessoja (myös e-kirjana) 2605
  3. Herlin, Heikki: Tuollapäin on highway (myös e-kirjana) 2051
  4. Brunila, Anne: Kuka olisi uskonut: muistikuvia 1707 UUSI 
  5. Paavilainen, Ulla-Maija: Suurin niistä on rakkaus: Kirsti Paakkasen tarina 1630 (myös e-kirjana) 
  6. Criado-Perez, Caroline: Näkymättömät naiset: näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille 1625
  7. Bregman, Rutger: Hyvän historia: ihmiskunta uudessa valossa (myös e-kirjana) 1499
  8. Pohjola, Johanna: Isä pullossa: matka alkoholistin mieleen ja maailmaan 1257 UUSI
  9. Obama, Barack: Luvattu maa 1184 UUSI
  10. Noah, Trevor: Laiton lapsi: värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa (myös e-kirjana) 1158
  11. Miettinen, Sauli: Jorma Uotinen 1024
  12. Björkqvist, Jeanette: Kovat kadut: ammattirikollisten jäljillä 999 UUSI
  13. Saario, Seppo: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin (myös e-kirjana) 938
  14. Uusitalo-Arola, Liisa: Uuvuuksissa: kirja sinulle, joka tahdot voimasi takaisin (myös e-kirjana) 847
  15. Huovinen, Eero: Äitiä ikävä 830
  16. Mähkä, Merja: Sijoittajaksi 7 päivässä (myös e-kirjana) 822
  17. Wyllie, James: Hakaristirouvat: naiset kolmannen valtakunnan huipulla (myös e-kirjana) 797 UUSI
  18. Nurmi, Lauri: Jussi Halla-aho: epävirallinen elämäkerta (myös e-kirjana) 786 UUSI
  19. Hakala, Juha T.: Vähemmällä enemmän: miksi pienet askelet ovat hyvästä ja liiallinen kunnianhimo pahasta 759 UUSI
  20. Kylänpää, Riitta: Utelias mieli: Claes Anderssonin elämä 757

Lue lisää

Täältä löydät kaikki Helmet.fi:n kirjallisuusaiheiset vinkit. 

Teksti: Iina Soininen

Tilastot: Tuukka Järvi-Liimatainen / Puistolan kirjasto

Kuva: Otava / Joonas Brandt