Kirjailija Mintie Das

Mintie Dasin lainavinkit

Mintie Dasin merirosvotytöt seikkailevat uudessa Storm Sisters -sarjassa. Das lukee itse mielellään tummanpuhuvaa tai maailmaltaan outoa kirjallisuutta.

  • Mintie Das, kirjailija
  • Tuotanto: Dasin ensimmäinen julkaistu kirja Kuohuva maailma on viisiosaisen Storm Sisters -sarjan aloitusosa. Se on ilmestynyt talvella 2016.
  • Ajankohtaista: Das kirjoittaa parhaillaan Storm Sistersien kolmatta osaa ja työstää samalla kahden muun kirjoittajan kanssa Dream Heroes -sarjaa.
  • Suhde kirjastoon: ”Kirjastot ovat aina olleet suosikkipaikkojani. Kaikkialla maailmassa menen käymään paikallisessa kirjastossa. 8–9-vuotiaana osallistuin kirjastossa järjestettävään viikoittaiseen tapahtumaan, jota varten pääsimme kirjastoon takaovesta sen ollessa suljettuna. Haaveilin, että saisin jäädä lukkojen taakse kirjastoon lukemaan kaikkia niitä kirjoja. Olen erittäin otettu suomalaisesta kirjastolaitoksesta, ja hankin itse ensin kirjastokortin ja vasta sen jälkeen matkakortin. Olen innostunut hiljattain erityisesti e-kirjojen lukemisesta.”

Mintie Dasin ensimmäinen kirja Kuohuva maailma on ilmestynyt talvella 2016 suomeksi. Kirjan suomenkielinen kustantaja on Tammi. Storm Sisters -sarjan avausteos sijoittuu 1780-luvulle ja merirosvolaivan uumeniin. Sarjan päähenkilöt, viisi orpoa merirosvotyttöä, on kuitenkin kuvattu nykyaikaisiksi nuoriksi haaveineen ja vaikeuksineen.

– Olen rakastunut tyttöihin, en voi antaa heidän mennä. Kirjoitan parhaillaan sarjan kolmatta kirjaa. Kun viides ja viimeinen on valmis, pidän luultavasti vuoden suruajan, Mintie Das sanoo.

Das kertoo halunneensa kirjoittaa vahvoja ja ristiriitaisia, eläviä naishahmoja. Idea merirosvotytöistä tuli sarjan tuottajalta, Rovion kirjayksiköltä, joka on nykyään nimeltään Kaiken Kustannus.  Meri elementtinä sopii Dasin mielestä miljööksi hyvin.

– Merellä tytöt ovat vapaita järjestetyistä avioliitoista, orpokodeista ja orjuudesta. He mieluummin taistelevat muita merirosvoja vastaan, koska siinä heillä ainakin on mahdollisuus selviytyä.

Kirjat edustivat pysyvyyttä

Tarinat ovat kulkeneet Dasin elämässä pienestä pitäen. Isän työstä johtuen asuinmaat ja -kaupungit vaihtuivat, mutta kirjallisuus pysyi. Dasin isä työskenteli YK:n palveluksessa, äiti kuoli kun Das oli kaksivuotias.

– Ihmiset lukevat yleensä päästäkseen mielikuvituksessaan erilaisiin paikkoihin, minä en. Elimme liikkuvaa elämää, ja minulle kirjat edustivat vakautta ja pysyvyyttä. Vaihdoimme asemapaikkaa muutaman vuoden välein, mutta kaikkialta löytyi aina vähintään yksi kirjakauppa, josta sai englanninkielistä kirjallisuutta.

– Isä oli päivisin hyvin vakava ja asiallinen mies, mutta iltaisin hän luki minulle ääneen Shakespearen näytelmiä ja eläytyi henkilöhahmoihin. Hän rakasti lukemista. Hän ei kuitenkaan osannut kannustaa minua kirjoittajan uralle vaan korosti koulutuksen merkitystä.

Mintie Das aloitti kirjojen kirjoittamisen käydessään läpi avioeroaan. Hän halusi kirjoittaa itsensä ulos vaikeasta elämäntilanteesta. Ensimmäinen teos Brown girl ei päässyt kustannusohjelmaan asti. Roviolla Das siirtyi editoijasta kirjailijaksi myymällä itsensä näillä lauseilla: ”Olen upea kirjoittaja, ja teidän pitäisi lukea tekstejäni.” Nyt Das on ottanut myös Brown girlin uudestaan työstettäväksi.

– Haluan sanoa kaikille nuorille, että epäonnistuminen on osa elämää. Sieltä nousee ylös ja yrittää uudestaan. Itse sain hylkäyskirjeitä kustantajilta kymmenen vuoden ajan. Olen nyt jättänyt kaikki muut työt ja haluan vain kirjoittaa mahdollisimman paljon.

Mintie Dasin lainavinkit

Sue Townsend: Mikä tsäkä, Hadrianus

On hyvin vaikea kirjoittaa tekstiä, joka saa nauramaan ääneen. Adrian Molen päiväkirjat ovat todella hauskoja.

John Irvingin kirjat, esimerkiksi Garpin maailma ja Ystäväni Owen Meany

Irvingin luoma tumma, outo maailma ja absurdius viehättävät minua. Irvingin kirjoihin voi palata aina uudelleen.

V. C. Andrewsin kirjat

Olen suuri goottikauhun ystävä.

Agatha Christien kirjat

Christien dekkareiden jännitys on kotoisan mukavaa.

E.L Lockhart: We were liars

Kylmäävä ja kauniisti kirjoitettu. Joka lauseessa on jotain hienoa. Lukiessani ajattelin: miksen itse kirjoittanut tätä kirjaa?

Judy Blume: Are you there, God? Its me, Margaret (ei saatavilla Helmet-kirjastoista)

Tämä kirja avasi silmäni minulle salaiseen äitien ja tytärten maailmaan. Judy Blume kertoi minulle tarinoita, joita minun olisi pitänyt tietää mutta en tiennyt, koska olin kasvanut ilman äitiä.

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin

Madeleine L’Engle: Hyppy ajassa 

Wilson Rawls: Where the red fern grows (ei saatavilla Helmet-kirjastoista)


Teksti: Iina Soininen
Kuva: Rovio Entertainment Ltd.