Runokirjojen kannet

Runo puhuu meille: vuoden muuta käännösrunoutta

Poesialta ilmestynyt Pessoa-käännös ei ole ainoa vuoden runouden käännöstapauksia. Runojen suomentamisen nykyinen olotila on, että pienet tai keskisuuret kustantamot kantavat riskit ja tekevät kulttuuriteot, suuret kustantamot taas ovat yhä enenevissä määrin jättämässä kenttää.

Otankin vuoden runokäännöstarjonnasta muutaman esimerkin Kustannusosakeyhtiö Savukeitaalta, joka on julkaissut niin lyriikan klassikoita kuin modernismin suuria nimiä. Jutun lopussa on muutama vinkki muista tänä vuonna käännetyistä teoksista. Lista täydentyy!

Kiinalaisen luontorunouden aarteita

Yksi laajimmista vuoden käännöksistä on Tero Tähtisen toimittama ja suomentama klassisen kiinalaisen luontorunouden antologia Hiljaiset vuoret, kirkas kuu (200 s.). Teos keskittyy etupäässä Tang-dynastian aikakauteen (618–906) eli kiinalaisen runouden kulta-aikana pidettyyn jaksoon. Käännöksiä on yli kahdeltakymmeneltä runoilijalta. Teoksen alkaa liki nelikymmenensivuinen esittelyessee, jossa Tähtinen johdattelee lukijaa suomentamaansa aineistoon, sen taustafilosofioihin ja kääntämisen periaatteisiin. Lisäksi Tähtinen on laatinut teoksen loppuun seikkaperäisen selitysosaston.

Kokoelma antaa hyvän kuvan daolais-buddhalaisen maailmankatsomuksen värittämästä runoudesta ja luontokokemuksesta. Tang-ajan lyriikassa myös hiljaisuuden, luopumisen ja tyhjyyden hiljaisuuden oivallusten välittäminen on tärkeää. Näin kirjoittaa Qi Ji runon ”Laulu kevättuulesta”:

Mitä kevättuuli tuntee, kun se aamuisin ja iltaisin

tulee metsiin ja puutarhoihin? Se ei kysele,

kuka persikka- ja luumupuut omistaa, vaan puhaltaa

niiden punaiset lehdet maahan sanomatta sanaakaan.

Tähtisen työ on arvokasta paitsi runouden myös maailmankuvan välittämisessä, sillä länsimaista lyriikkaa, jota paremmin tunnemme, luonnehtii usein suhde kristinuskoon, antiikin mytologiaan ja läntiseen filosofiaan. Tähtinen jatkaa itäisestä runoudesta kiinnostuneena kääntäjänä esimerkiksi Pertti Niemisen ja Tuomas Anhavan jalanjäljillä.

Tähtisen käännökset ovat pääosin huolellista työtä. Johdannossaan Tähtinen pohtii ilmaisun välittymistä. Erityisesti hän arvostaa käännöksessä niukkuutta, ”lyhytsanaisuuden lahjaa”, joka heijastelisi kiinalaisen runon pienimuotoisuuden tuottamaa taianomaisuutta.

Käännöksissä olisi ollut yhä jonkin verran karsimisen varaa. Karsinta olisi tuonut käännökset vielä lähemmäs alkutekstien niukkuutta ja monihahmotteisuutta. Esimerkiksi ehdotin seuraaviin Wang Wein runoihin vaihtoehtoa (ylempänä Tähtisen käännös):

Laulu Weichengistä

Aamun sade on hälventänyt Weichengin pölyn,

pajut hehkuvat vihreinä majatalon oven pielessä.

Juokaamme yhdessä vielä yksi kupillinen viiniä,

sillä Yang-solan länsipuolella et tapaa vanhoja ystäviä.

(TT)

Aamun sade on hälventänyt Weichengin pölyn,

pajut hehkuvat vihreinä majatalon ovella.

Juokaamme yhdessä vielä kupillinen viiniä,

sillä Yang-solasta länteen et tapaa vanhoja ystäviä.

(VH)

Jäähyväiset

Laskeudun satulasta ja otan kulauksen viiniäsi;

kysyn, minne olet matkalla.

Vastaat, ettet löytänyt elämässä sitä mitä etsit,

ja nyt palaat kotiin eteläisten vuorten luokse.

Lähdet matkaan, enkä utele enempää –

valkoiset pilvet jatkuvat täältä ikuisuuteen.

(TT)

Laskeudun satulasta ja otan kulauksen viiniäsi,

kysyn, minne olet matkalla.

Vastaat, ettet löytänyt elämässä mitä etsit,

nyt palaat kotiin eteläisille vuorille.

Lähdet matkaan, en utele enempää –

valkoiset pilvet jatkuvat täältä ikuisuuteen.

(VH)

Runojen kääntämisessä on toki aina kyse tyylivalinnoista. Johdantoineen, käännösten oheen sijotettuine alkuperäisrunoineen ja tulkintoineen Tähtisen teos on aarreaitta!

Edward Learin limerikkejä

Ville-Juhani Sutinen on kääntänyt englantilaisen Edward Learin hulluttelevat limerikkirunot Hölynpölykirja-nimiseksi teokseksi (120 s.). Learin runot tunnetaan absurdin lyriikan ja nonsense-runouden uranuurtajina. 1840-luvulla laaditussa A Book of Nonsense -teoksessa limerikkejä on 115, ja ne kaikki Sutinen on suomentanut.

Limerikit ovat peräisin jo 1300-luvulta. Limerikki on ironinen tai satiirinen pilailuruno, jossa on viisi säettä. Limerikin ensimmäinen säe päättyy usein paikannimeen ja viimeinen säe sisältää yllättävän tai liioittelevan kärjistyksen, jossa voi olla myös kaksimielisyyttä.

Limerikit on yleensä riimitelty loppusointukaavaan A-A-B-B-A. Mitta on jambia ja anapestia, perinteisessä limerikissä ensimmäinen, toinen ja viimeinen säe sisältävät kolme anapestia (runojalka jossa kahta lyhyttä tavua seuraa yksi pitkä tavu). Sutinen säilyttää usein vähintään loppusointukaavan:

Olipa kerran herra joka sanoi: ”Kas!

Pusikossa lienee nuori lintu railakas!”

Kun tiedustelin kokoa

Hän virkkoi: ”Valtava!

Se on neljä kertaa suurempi kuin pensas!”

Sutisen parhaimmat käännökset, kuten edellinen, toimivatkin hienosti.

Limerikki noudattaa pääosin kaavaa, jossa ensimmäisessä säkeessä esitellään runossa kuvattava henkilö, toisessa säkeessä taas henkilöä määritellään tai tyypitellään. Kolmas säe tuomukaan teon ja neljäs jatkaa ja täsmentää tekoa. Viides säe kertoo lopputuloksen kärjekkäästi. Näin merenkäyntikansan eli Portugalin neidosta piirretään koominen kuva:

Olipa kerran neito Portugalista,

joka osasi miettiä vain purjehtimista;

hän puuhun kipusi

ja merta tutkaili,

mutta vannoi ettei lähtisi Portugalista.

Kovin karu on seuraava avioliiton kuvaus:

Olipa kerran herra vuoren huipulla,

joka vaimoaan piti vankina kirstussa;

Vaimo anoi: ”Laske pois!”

Mies sanoi; ”En vain vois –

saat viettää loppuelämäsi siinä kirstussa.”

Limerikkiin kuuluva yhtäaikainen muotokuri ja kielellinen leikki sekä ajatusten kumouksellisuus välittyvät Sutisen suomennoksista hieman kalpeasti. Sutinen olisikin voinut uhrata Tähtisen tapaan tilaa lajin esittelyyn, 1800-luvun keskeisiin puheenaiheisiin ja käännösvalintojensa perustelemiseen. Niin vaikeasti kääntyvät ilmaisut olisivat saaneet suorasanaisen selityksen. Sen sijaan käännöksen oheen sijoitetut, 1800-luvulta olevat koomiset piirroskuvat tulkitsevat runoja hienosti.

On myönnettävä, että mitallisen runouden kääntäminen on erityisen haastavaa. Sutisen limerikit eivät ole kieleltään hienointa mitallista runoa eivätkä kaikki sanaleikit siirry terävästi, mutta silti runot tuovat hyvin esiin sen, millainen laji limerikki on ja millaisia aihepiirejä Lear käsitteli runoissaan sekä millaisista asioista 1800-luvun runoudessa ja kulttuurissa laajemminkin tehtiin pilaa.

Learin limerikeissä on paljon poliittisesti häiritsevää ainesta. Ne vastustavat aikansa kasvatusajattelua ja kuria. Voidaan kysyä, olisivatko tällaiset runot eri kansallisuuksista, paikkakunnista ja sukupuolten välisistä asetelmista nykyisin niin korrekteja, että niitä yhä julkaistaisiin? Ehkäpä, mutta aiheet ovat paljon riskialttiimpia kuin esimerkiksi Antti Holman Kauheimmissa runoissa (2015), jotka tekevät pilaa lähinnä runouden perinteestä.
Learin limerikeistä tulevat mieleen standup ja lavakomiikka, joiden lohkaisut voivat olla hyvinkin kärjekkäitä ja hyvää makua rienaavia. Limerikki on sukua myös nykyisille kielirunouden muodoille, kuten nykyihmisen ja elämänmuotojemme typeryyttä ivaavalle flarf-runoudelle. Kannattaa muistaa, että limerikki itsekin on antiikista periytyvien terävien, parin säkeen laajuisten ivaepigrammien jälkeläinen.

Yhdysvaltalaisen avantgarden klassikko

Esiin nostamistani esimerkeistä parhaiten suomeksi soivat Esa Mäkijärven ja Leevi Lehdon kääntämät E. E. Cummingsin Valitut runot (80 s.).

Yhdysvaltalaisen E. E. Cummingsin (1894–1962) runot yhdistelevät ennakkoluulottomasti puheenomaisuutta ja poikkeavia typografisia asetteluja. Runoissa on usein klassisesta ja romanttisesta runoudesta tuttuja aineksia, mutta muotokieli on avantgardistista.

Seuraavassa runossa yhteys samoihin aikoihin kirjoittaneeseen suomenruotsalaiseen Gunnar Björlingiin on liki hätkähdyttävä – runoilijat tuskin tunsivat toistensa tuotantoa:

’peippo, oi peipponen

             kerro miksi

tämän kesämaailman(ja sinun, minun

jotka niin kovin tahtoisimme elää)

              on muututtava vainajiksi’

’yhtään

                mitään sinulle jos kertoisin’

(tuo kiihkeänsulokkaasti

visertävä itse vastaa)

                ’tuskin laulaa voisin’

(suom. Leevi Lehto)

Mäkijärvi ja Lehto ovat kääntäneet kaikkiaan kuusikymmentäviisi runoa E. E. Cummingsin tuotannosta. Lehdon käännökset ovat syntyneet alun perin jo 1980-luvulla, Mäkijärven käännökset taas ovat 2010-luvulta. Lehto näyttää valinneen soivat, mittaakin tavoittelevat runot Mäkijärven pitäytyessä puheenomaisemmissa. Muutamia runoja he ovat ratkoneet yhdessä.

Näin kuuluu kubistisen kokeileva kieliruno ”&aurinko&”:

hil

jai

suus

mis

ku

kaan

ei ole pait

si

täl

loh

ka

reel

la

unel(maaorava)moiden

(suom. Esa Mäkijärvi)

Kääntäjät ovat valinneet suomennosperiaatteeksi Pentti Saarikosken ohjeen ”kirjoittaa alkutekstin päälle niin, että se katoaa”. Tässä he onnistuvatkin hienosti: syntyy luontevaa suomenkielistä runoa. Arvauksen varaan sen sijaan jää, kuinka kaukana käännökset ovat alkuperäisistä. Näiden kokeellisten tekstien kohdalla englanninkieliset runot olisi ollut hyvä nostaa suomalaisversion rinnalle.

Kääntäjäpari ei myöskään perustele sitä, mihin runovalinnat perustuvat. Kehystyksen puute on pettymys. Valikoima etenee muutoin E. E. Cummingsin julkaisemia kokoelmia kronologisesti seuraten, mutta neljäs osasto on nimetty pelkästään otsikolla ”(Runoja)”. On harmillista, ettei osastoa ankkuroida mitenkään yhdysvaltalaiskokeilijan tuotantoon. Lukija olisi hyötynyt huolellisemmasta taustoituksesta. Valikoima ei näytä esimerkiksi kielellistä kehityskaarta 1920-luvulta 1960-luvulle, vaan joukon hienoja runoja.

Parhaat palat pelastavat paljon. Tässä Leevi Lehdon karun humoristinen taidonnäyte uudelleenrunoilusta:

töverit kuolee kun käsketään)

töverit kuolee kun käsketään)

töverit kuolee ennen aikojaan

(töverrit kuoloa pelkää ei

e-hei, e-hei

ja töverit usko

ei elämään koskaan)syyn kuolema tietää

(sä hövän töverin tunnetko mista

no hajustaan altruistisesta

kun moskovan pilliin hän tanssii ja pomppii)

hyvät töverit nauttii

s.freud sen vain tietää

toivoa jonka viet transsiin ja komppiin

[– –]

Mitä kääntäminen on?

Samaan tapaan kuin Tommi Melenderin kritiikissä on näidenkin teosten kohdalla noussut esiin kysymys kääntämisestä ja sen onnistumisesta. Millainen on onnistunut käännös?
Käytännössä runoutta on liki mahdotonta kääntää, jos kääntäminen ymmärretään toiminnaksi, joka välittää alkuperäisen tekstin kaikkine nyansseineen toiselle kielelle. Kääntäjä tekee aina valintoja: hän on siirtäjä, joka tahtoo välittää esimerkiksi alkuvoimaiset kuvat tai vangita jotain rytmikokemuksesta tai valottaa tekstiä sen lähtökontekstin ehdoilla.

Kun kääntäjä kääntää, hän todellakin kääntää alkuperäistekstistä esiin sen jonkin puolen ja esittelee tekstin välittyneenä. Lukuelämyksen kannalta parhaimpia ovat kenties tulkinnat, jotka häivyttävät kääntämisen tunnun ja tuovat esiin itsenäisen sanataideteoksen.
Suomentaminen on liikettä niin kahden kielen ja kulttuurin välillä kuin siinä kielessä, jossa kääntäjä työskentelee. Kääntäjä suomentaa suomessa, tulkitsee suomeksi ja taivuttaa suomea taipumaan jonkin toisen kielen tulkiksi. Tero Tähtisen antologian runoilija Hanshan valottaa hyvin asiaa säkeissään:

Mieleni on kuin syksyn kuu,

se loistaa kirkkaana lammen pinnalla.

Mutta vertauskuvani ontuu pahasti –

kerro minulle, miten sanoisin sen?

Nämä metalyyriset säkeet, joissa runoilija pohtii mielensisällön, ajatusten ja tunnelmien välittymisen vaikeutta, sopivat hyvin kääntäjän työn kuvaksi. Kääntäjä neuvottelee mielessään ja kielessään ja kyselee olettamaltaan vastaanottajalta: miten sanoisin, miten kielellistäisin sen mitä tekstissä ajatellaan ja tunnetaan – joskus toisen kielen värit, näyt ja soinnit ovat kuin toisesta, ihmisen ulkopuolisesta maisemasta.

Käännösrunous on olennainen osa kirjallisuuttamme. Se on tulkki, joka tuo muiden kielialueiden säkeitä osaksi kirjallista perintöämme. Sellaisena se vaikuttaa myös tuleviin kirjoittajiin sekä paljastaa aina jotain kunkin ajan kirjallisista ihanteista ja käytännöistä.

Voidaan ajatella, että kääntäjän tehtävä on mahdoton. Yhtä lailla voidaan ajatella, että jokainen käännös avaa uuden maailman ja tavan ajatella. Kenties olennaisinta ei ole täydellinen onnistumien, vaan se, että syntyy lähtökohta, josta liikkua eteenpäin.

Tutustu myös näihin:

Aviador Kustannus:

Yumi Fuzuki: Kirjoitusmerkkien meri. Suom. Mayu Saaritsa. Kesäkuu 2016.

Poesia:

Max Jacob: Runoja noppapikarista ja muita tekstejä. Suom. Tommi Nuopponen. Marraskuu 2016.

Teos:

Sei Shonagon: Tyynynaluskirja. Suom. Miika Pölkki. Elokuu 2016.

Teksti: Vesa Haapala

Kuvat: Savukeidas