Tauno Palo (Kuva: Kansallisteatterin arkisto)

Taunon sytyttämä palo ei sammu

Tauno Paloa mainitsematta ei voida puhua suomalaisesta elokuvasta ja teatterista. Paloa on pidetty lukuisissa yleisökyselyissä Suomen suurimpana näyttelijänä. Hänen yksityiselämästään on kerrottu sekä totta että tarua, ja hän sai osan oman aikansa lööppijulkisuudesta.

Sankarina Tauno Palo

Mieleeni on jäänyt muuan 1960-luvun päivä: kotiin oli tuotu televisio. Isä sanoi, että iltaisin siitä nähtäisiin elokuviakin. Vanhemmat olivat aikanaan katsoneet Suomi-Filminsä Helsingin elokuvateattereissa mutta uusi väline toi niille renessanssin. Kauan esitettiin lauantai-illan kotimainen, jossa milloin uitettiin tukkeja ja laskettiin koskia, milloin hienosteltiin ”linnoissa kreivien” tai taisteltiin Niskavuoren perintötilan kohtalosta - milloin taas yritettiin pärjäillä köyhimmissä mökeissä tai Sörkan kulmilla. Mutta kertoipa filmi mistä hyvänsä, sankarina oli usein Tauno Palo. Joten kävi niin, että pian häntä ihailivat sekä äiti että tytär.

Vaikka fanitukseni on jatkunut koko iän, se on ollut varsin maltillista. Siksikin, että Palo oli syntyessäni jo yli 50-vuotias enkä edes nähnyt häntä kuin kerran Kansallisteatterissa. Näytelmä oli Shakespearen Miten haluatte, vuosi 1972 ja Taunon viimeisiä teatteriesiintymisiä. En kuulunut niihin ikäluokkiin, jotka kirjoittivat hänelle kiloittain ihailijapostia, koettivat tavoittaa häntä puhelimeen tai jopa piirittivät telttaa, johon hänet oli jollakin filmausreissulla majoitettu.

Charmin salaisuus

Koulua Tauno ei käynyt enempää kuin oli pakko vaan suunnisti työelämään jo 13-vuotiaana. Aktiivisen työväenteatteriharrastuksen kautta hän päätyi Kansallisteatterin henkilökuntaan. Kaiken sieltä liikenevän ajan hän teki elokuvia, kaikkiaan 65. Näytelmärooleja kertyi satoja. Parhaimmillaan – tai pahimmillaan – työtä tehtiin yötä päivää, ja Taunon kyvystä tulla toimeen neljän tunnin unella oli suuri apu. Älykkö tai varsinkaan mietiskelijä hän ei ollut vaan hänen neroutensa oli ihmistuntemuksessa ja ilmaisutaidossa.

Uransa huipulla Tauno ei diivaillut vaan halusi olla kuin kuka tahansa. Hän piti elokuvantekoa ennen kaikkea ryhmätyönä eikä halunnut korostaa omaa osuuttaan. Hän ei valikoinut töitään vaan teki, mitä tarjottiin. Hän oli suomalaisen tuttu ja tavallinen – sekä luonteensa että vaatimattoman taustansa vuoksi – mutta toisaalta jopa eksoottisen hyvännäköinen. Hänestä sai samanaikaisesti sekä herkän että miehekkään vaikutelman, mikä on monille naisille vastustamaton yhdistelmä.

Ikuinen elämä tallenteissa

Vaikka Tauno Palo teki ehkä tärkeimmän osan urastaan jo 1900-luvun alkupuolella, hän elää tallenteissa. Kun syysillan pimeys masentaa, lähde Taunon kanssa Kulkurin valssiin. Kuuntele, miten hän laulaa rakkaudesta tai toiveestaan, että maailmassa vallitsisi rauha. Lainaa vaikkapa Tunteiden palo tai totea, että Ruusu on punainen.

Kun Tauno Palon syntymästä oli kulunut sata vuotta vuonna 2008, julkaistiin hänestä kaksikin uutta elämäkertaa. Lauri Meren laaja ja tieteellisenkin tarkka Tauno Palo ja Petri Nevalaisen otteeltaan rennompi Kaikkien aikojen Tauno Palo. Paljon luettu on pieni muistelmateos Käsi sydämellä, jossa hän kertoo elämästään siten kuin hän itse sen muisti ja mitä halusi julkisuuteen. Viehättävä on myös valokuvakirja Herrasmieskulkuri, jossa on elokuvien mainoskuvia.

Marjut/ Espoon kaupunginkirjasto

Marjut Saloniemi, Espoon kaupunginkirjasto