Jarkko Martikainen

Toivoa kirjallisuudesta: Jarkko Martikaisen kirjasuositus

Tässä sarjassa tunnetut ihmiset kertovat, mistä kirjasta he ovat saaneet toivoa, voimaa tai iloa omaan elämäänsä.

Jarkko Martikaisen valinta: Noah Yuval Harari: Sapiens – ihmisen lyhyt historia. Suomennos Jaana Iso-Markku.

”Minua kiinnostaa, miksi juuri homo sapiens jäi tänne ja kaikki muut ihmislajit katosivat, miksi sapiensista tuli maapallon voimakkain laji. Tavallaan kirja on jopa viihteellinen. Se ei tunnu raskaalta vaan vetää paremmin kuin monet pohjoismaiset dekkarit. Hararin ajattelu haastaa ja tekee lukijasta vähän eri ihmisen. Hän tarjoaa monia suuria kysymyksiä, ja joissakin asioissa lukija jää hämmennyksen tilaan, mutta sehän ei haittaa.

Tunne itsesi -väittämä on pirullinen, sillä kun eteen tulee pieninkin kriisi, yksilö voikin toimia juuri toisin kuin luuli. Joskus on helpompaa nähdä massojen toimintamallit. Harari herättelee teollistumisestakin niin hurjia visioita, että tulee ajatelleeksi, onko ihminen rakentanut siitä monumentaalisen ansan – onko se pahin perintö, joka lapsille on jätetty. Olen kahlannut paljon historiallista ja yhteiskunnallista kirjallisuutta, mutta Harari avaa koko freskon näkyville: on kuin ensin tuijottaisi Mona Lisan muotokuvaa ja sen jälkeen rävähtää esille Guernica, jossa on metrikaupalla ihmeteltävää.

Sapiens oli auttamatta jonkinlainen sakaali – se oli mitätön otus verrattuna neandertalilaiseen, mutta kyky juonitteluun ja pelinrakentamiseen, jossa pyrkimyksenä on hävittää toinen laji pallolta, ei herätä positiivisia mielleyhtymiä. Mutta kuten Harari kirjoittaa, kyllä meidän pitäisi rationaalisuutemme ansiosta kyetä mittaamattomaan hyvään. Harari asettaa naurunalaiseksi ihmisen megalomanian ja sen, että ihminen näkee virheitä muissa mutta ei itsessään. Tämä on innostavin osuus Hararin ajattelussa: jos vain päätettäisiin huomenna olla uskomatta rahan merkitykseen, moni asia muuttuisi peruuttamatta ja osin hyvään suuntaan.

Harari ajattelee kirkkaasti, täsmällisesti ja perustellusti. Esimerkiksi suomalaisuudesta ajatellaan, että satumme asumaan kylmässä, pimeässä eriössä ja meidän väitetään olevan umpimielisiä ja viinaan meneviä – siinähän se suomalaisuus on. Mutta Harari sanoo, että joka ikisellä kansakunnalla on enemmän toisiaan yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä. Meillä olisi loistavat mahdollisuudet rauhanomaiseen rinnakkaineloon, mutta pienikin kipinä, esimerkiksi maahanmuutto, laskee meidät tarhaikäisten tasolle. Muutos voi lähteä vain itsestä. Älä halvenna, älä räi päin näköä. Rakenna silta. Mikään ei ole helpompaa kuin sillan polttaminen. Mikään hyvä ei tipahda taivaalta noin vain, vaan sen eteen pitää tehdä työtä.

Jos ajatellaan erityisasemaa, jonka ihminen on ottanut ja varastanut etuoikeuden hyväksikäyttää kaikkia muita olentoja maapallolla, tämä ei ole kunniakas tapa käyttää palloa. Millään eläimellä tai kasvilla ei ole oikeuksia, miksi meillä olisi rajattomat ihmisoikeudet? Meidän arvomme on joko täysin yhtenäinen tai sitten meillä ei ole arvoa. Tähän päättelyketjuun päädyin.

Harari on kriittinen vapaan markkinatalouden ja kulutususkonnon suhteen. Tosin kukaan ei voi tietää, olemmeko onnellisempia kuin metsästäjä-keräilijä-esi-isämme. Harari kuitenkin esittää tukuittain tärkeitä kysymyksiä, ja kritiikki on ajattelemisen arvoista. On totta, että olemme kuin koirat lyhyessä lieassa ja unelmoimme vapaudesta. Olemme maan, järjestelmän ja ajan vankeja Telluksen kokoisessa avovankilassa. Minulla on se riemu, ettei minun tarvitse lähteä aamuisin töihin, vaikka teen töitä varmasti enemmän kuin kahdeksan tuntia päivässä. Olen siis keräilijä-metsästäjä, joka kerää ajatuksia ja melodiakulkuja. Ajankäyttöni on hyvin vähän kuluttavaa. Kirjoitan, piirrän ja teen laululuonnoksia muistivihkoihini. Työhön ja harrastukseen – jotka ovat siis sama asia – kuluu noin sata euroa vuodessa. Ei ole myöskään mitään pelkoa, että minusta tulisi aineellisesti laskien rikas mies.

Mutta meidän pitäisikin miettiä, mikä meille riittää ja mikä tekee meidät onnelliseksi - ja löytää vastaus muualta kuin kuluttamisesta ja maailmanmatkailusta. Ei ole nykyään ihmeellistä, että tehdään 5–10 ulkomaanreissua vuodessa ja päivitetään autoja. Siinä olisi rahtunen järkeä, jos se tekisi meidät onnellisiksi. Mutta usein ihminen on kuin alkoholisti, joka juo päivittäin, on ahdistunut ja uhkailee itsemurhalla ja juo lisää toivoen, että jonain päivänä juominen toisi taas iloa. Jos emme ryhdy miettimään kulutustottumuksiamme ja suhtautumaan kriittisesti jatkuvaan kasvuun, törmäämme seinään bussilla, jossa lukee Suomi. Harari kirjoittaakin, että jos onnistumme viemään typeryydellämme esimerkiksi ilmastonmuutoksen vielä pidemmälle, velka lankeaa maksuun. Tästä aiheesta ei saa revityksi huumoria, mutta joskushan on hyvä miettiä myös niitä asioita, jotka eivät tyynnytä tai tuudita uneen.

Toivo merkitsee minulle sitä, että vaikka maailma on muuttunut, perustarpeemme ja peruselementit ovat meissä ihmisissä täysin muuttumattomia. Haluan uskoa mahdollisuuteen, jossa ihminen pyrkii hyvään ja enemmissä määrin kohti rauhaa kuin sotaa ja aluevaltauksia. Kun tein vuonna 2009 julkaistua Toivo-albumia, päällimmäiseksi jäi harmaa huomio, että toivon ylläpitämiseen ei ole yhtä lääkettä. Toivo on helposti kadotettavaa tavaraa. Minua on syytetty ihmisten päivän pilaamisesta ja harmaannuttamisesta, mutta olen realisti, en pessimisti. Ehdin miettiä asiaa puolitoista vuotta ja tulin albumin valmistuttua siihen tulokseen, että olenkin toiveikkaampi kuin oletin olevani. Niin moni asia on tässä maassa hyvin. Meidän pitäisi olla kiitollisia, että synnyimme tänne emmekä Aleppoon. Niin kauan kuin on hengityskykyinen ja kykenevä rakastamaan ja myötäelämään muiden kohtaloita, meillä on toivoa. Ihmiskuvani on joskus ollut ilkeänsorttinen. Parikymppisenä kirjailijaminäni otti ihmistä nilkasta kiinni ja heitti sen seinään. Nykyään minua taas kiehtoo se, miksi olemme sellaisia kuin olemme ja etenkin se, mikä meissä on selittämätöntä. Hyvät ja pahat tekomme kiinnostavat edelleen, mutten ole enää heittelemässä kirjallisia kiviä kenenkään päälle.”

Vuosi 2017 on Suomen Mielenterveysseuran 120-vuotisjuhlavuosi, ja yksi juhlavuoden kolmesta teemasta on Toivoa kirjallisuudesta. Helsingin kaupunginkirjastossa järjestetään juhlavuoden kunniaksi tapahtumakiertue tällä teemalla. Kiertueella tunnetut ihmiset kertovat, mistä kirjasta he ovat saaneet toivoa, voimaa, apua tai iloa omaan elämäänsä. Tapahtumakiertue alkaa tammikuussa jatkuen koko vuoden ja vierailee jokaisessa helsinkiläisessä kirjastossa. Kiertueen aikataulut löydät osoitteesta helmet.fi/toivoa.

Lue lisää

Lue kaikki Toivoa kirjallisuudesta -sarjan jutut täältä.

Teksti: Iina Soininen

Kuva: Olli Häkkinen