Kaarina Hazard

Toivoa kirjallisuudesta: Kaarina Hazardin kirjasuositus

Tässä sarjassa tunnetut ihmiset kertovat, mistä kirjasta he ovat saaneet toivoa, voimaa tai iloa omaan elämäänsä.

  • Kaarina Hazard, kirjailija, käsikirjoittaja, kolumnisti ja näyttelijä
  • Tuotanto: Kontallaan: muistiinpanoja mediasta (2006), Tää on taas tätä: parisuhteen sanakirja (2007), Raimo Summasen kanssa Lätkä: kirja urheilusta (2011)
  • Ajankohtaista: Syksyllä 2017 Ylellä esitetään Kaarina Hazardin ja Leea Klemolan käsikirjoittama kolmeosainen tv-sarja Myrskyn jälkeen.
  • Suhteeni kirjastoon: ”Käyn kirjastossa monta kertaa viikossa asioimassa, tekemässä työtä ja lepäämässä. Kirjasto sallii, päästää luokseen, suojelee eikä aja pois. Se ei jaa ihmisiä epäonnistuneisiin ja onnistuneisiin, se on kuin äidin syli. Liikutun kyyneliin kun ajattelen, miten kirjasto palvelee meitä joka päivä. Kirjasto on keskeinen demokratian toteutumisen peruskallio.”

Kaarina Hazardin valinta: Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli. Suomennos Kaarina Helakisa.

”Veljeni Leijonamieli on minulle erityisen rakas, toivoa ja lohtua tuova kirja. Luin sen ensimmäisen kerran traagisissa olosuhteissa ollessani 9-vuotias, kun isoveljeni oli kuollut tapaturmaisesti. Sain kirjan lahjaksi isältäni. Oletan, että hän antoi sen minulle juuri siksi, että ei pystynyt itse asiaa käsittelemään. Siihen aikaan puhuttiin harvoin kuolemasta etenkään lasten kanssa: ajateltiin, että se menee ohi, kun siitä ei puhu. Kirjaa lukiessani minulla oli tunne, että joku keskustelee kanssani kuolemasta ja menetyksestä. Etenkin kirjan kuvat herättävät minussa tuon saman tunteen edelleen. Siihen aikaan 1970-luvulla kaikilla oli hyllyissään tietosanakirjasarja. Muistan, että katselin Fokuksesta eläinkuvia, ja sain myös niistä lohtua. Veljeni Leijonamieli ja eläinten elintavoista kertovat tarinat liittyvät mielessäni samaan tunnekokemukseen.

Vaikka kirjassa kuolema on läsnä perusvirtana alusta alkaen, se ei ole kirja kuolemasta vaan silkkaa elämää. Veljekset Kaarle eli Korppu ja Joonatan kuolevat heti kirjan alussa, ensin Joonatan ja sitten Korppu, ja siirtyvät kuolemanjälkeiseen Nangijalaan. En tiennyt siihen aikaan muita lastenkirjoja, joissa olisi käsitelty kuolemaa, jykevää murhetta tai järkytystä. Yleensä lastenkirjat ovat moraalitarinoita ja ohjekirjoja siitä, miten eletään hyvää elämää, ja tässä mielessä Veljeni Leijonamieli oli ainutlaatuinen. Perheessä tai koulussa ei pystytty kuolemaa käsittelemään ikätovereista puhumattakaan. Kun tapahtuu jotain sietämätöntä, sen yli yritetään hypätä. Asia oli keskeinen, mutta sitä ei kuitenkaan ollut olemassa. Siksi kuolemasta puhuminen kirjan kautta oli ihanaa. Pelkästään se, että elämä jatkuu kirjassa kuoleman jälkeen, on ollut minulle lohdullista.

Sairaan ja hennon Korpun ja vahvan Joonatanin erilaisuus tuo näkyviin rakkauden ja rakkauden kaiken ylittävän voiman. Meillä on vain toisemme, ja rakkaus on vastaus. On oleellista, että päähenkilöt ovat iso- ja pikkuveljekset. Jos Korppu ja Joonatan olisivat kaksosia, ei olisi heidän välistään suhdetta vaan he olisivat vain yksi hahmo kahdentuneena. Mitä suurempi jännite kahden rakastavan välillä on, sitä todemmalta se lukijasta tuntuu. Korppu ei kärsi heikkoudestaan ja pienuudestaan, sillä hän tietää olevansa veljensä rakkauden kohde eikä epäile sitä. Sisarusten tarinan kautta sain kaivata veljeäni ja olla hänen kanssaan. Oikea maailma hajotti ja oli vaarallinen, mutta kirja tuki, lohdutti ja rakensi. Alusta saakka lukija saa olla varma, että paha ei voita, ja siksi lapsi voi tuntea olevansa turvassa lukiessaan. Meitä ei pyydetä samastumaan pahaan. Kyseessä on myös initiaatiotarina ja Korpun kasvamisen tarina, kun Joonatanille käy huonosti ja ratkaisuna on siirtyä yhdessä eteenpäin.

Astrid Lindgren puhui lasten oikeuksista koko elämänsä. Hän erosi omasta lapsestaan varhain. On kiinnostavaa, miten se trauma on pannut hänet kirjoittamaan lapsille uudestaan ja uudestaan. Sillä, että hän on joutunut tekemään tällaisia ratkaisuja, on ollut lopulliset seuraukset hänen elämässään. Lindgren puhuttelee lapsessa olevaa vakavissaan oloa ja totisuutta ja kunnioittaa sitä. Kuolemaakaan ei somisteta eikä laimenneta, vaan se on juuri niin totinen kuin se on. Rohkea voi olla vain, kun uhka on todellinen eikä kuviteltu.

Veljeni Leijonamieli on aivan ilmeisesti lapsille kirjoitettu, mutta se herättää aikuisissa halun tulkita tarinaa eri tavoin. Kirjalla ei ole kasvattava tarkoitus, eikä se ole ohjeistus. Lapset eivät ole niin tyhmiä, ja minusta lasten käteen sopivat kaikki kirjat, jotka siihen osuvat. Aikuisen velvollisuus on opastaa ja auttaa tunteiden käsittelyssä, mutta taiteen päälle en aseta kasvattamisen vaatimusta.

Olen lapsena lukenut kaikkea mahdollista: sisällysluetteloita, mainoslehtiä, manuaaleja, tietosanakirjoja, Vanhaa testamenttia. Lukeminen itsessään oli paikka, jossa koin olevani turvassa. Tyttökirjoja en ole juuri lukenut. Minulla ei ole mitään tyttökirjoja vastaan, mutta kun kokee varhaisen menetyksen, jotain särkyy perustavanlaatuisesti, ja ehkä siksi hakeuduin vahvempien sävyjen pariin. Olemukseni ja suhteeni maailmaan sai traagisia sävyjä, ja kaipasin jotakin mahtipontisempaa ja jykevämpää. Peppi Pitkätossukaan ei puhutellut minua. Peppi on anarkisti, joka murskaa järjestyksen. Kun oma elämä mureni, olisin päinvastoin halunnut, että järjestys olisi palannut. Halusin, että hajonnut korjautuisi.

Tarina on kirjasta riippumatta aina eheyttävä sen takia, että sillä on muoto: siinä on alku, keskikohta ja loppu. Jo tämä muoto on lohduttava, koossapitävä ja tyynnyttävä. Kirjoittamisessa on sama tavoite kuin lukemisessa: se on yritystä päästä toisten ihmisten yhteyteen ja tulla osaksi ihmiskuntaa, luoda ja käsittää yhteyksiä. Ojentaa kättä muille. Kirjoissa on aina kysymys toivosta.”

Vuosi 2017 on Suomen Mielenterveysseuran 120-vuotisjuhlavuosi, ja yksi juhlavuoden kolmesta teemasta on Toivoa kirjallisuudesta. Helsingin kaupunginkirjastossa järjestetään juhlavuoden kunniaksi tapahtumakiertue tällä teemalla. Kiertueella tunnetut ihmiset kertovat, mistä kirjasta he ovat saaneet toivoa, voimaa, apua tai iloa omaan elämäänsä. Tapahtumakiertue alkaa tammikuussa jatkuen koko vuoden ja vierailee jokaisessa helsinkiläisessä kirjastossa. Kiertueen aikataulut löydät osoitteesta helmet.fi/toivoa.

Lue lisää

Lue kaikki Toivoa kirjallisuudesta -sarjan jutut täältä.

Teksti: Iina Soininen